Maaliskuu

28.3.2016

Logo 12 Via Crucis – yhteisvoimin kohti maalia

Kolmatta kertaa Lappeenrannassa nähty ”Via Crucis – Ristin tie” on vahva tarinallinen tulkinta Jeesuksen kärsimystien vaiheista. Kaupunkivaelluksena toteutettava näytelmä tukki pitkäperjantaina jo toistamiseen Lappeenrannan kadut. Edellisen kerran tämä tapahtui kaksi vuotta sitten, jolloin kaupungin keskusta tulvi pääsiäisdraaman yleisöstä. Yli 10 000 katsojaa keränneen suurproduktion mahdollisti jälleen laaja yhteistyö eri rintamilla. Käsikirjoittaja ja ohjaaja Arto Myllärinen […]
21.3.2016

Logo 11 Juosten vaikka Aku Ankkaan ‒ Alisa Vainiolla on kantava askel

Moni Aku Ankan lukija hieraisi viime marraskuussa silmiään, kun juoksumatolla ahkeroiva Iines Ankka totesi olevansa pian paremmassa kunnossa kuin Eliisa Niitty. Eteläkarjalainen juoksijalupaus Alisa Vaino oli ylittänyt merkittävän uutiskynnyksen, sillä Aku Ankka on Suomen suurin viikkojulkaisu. Sitä lukee viikoittain yli miljoona ihmistä, eikä väkilukuun suhteutettuna missään päin maailmaa lueta Disney-sarjakuvia yhtä paljon kuin Suomessa. Tarinoissa […]
14.3.2016

Logo 10 Parikkalassa on Suomen upein kyttäyskoppi

Rajan Metsästäjät ry:n ja Uukuniemen Erämiehet ry:n yhteisponnistus toi voiton Metsästäjäliiton kisassa. Yhdistykset rakensivat puolenkymmentä vuotta sitten ampumaradan tuntumaan kyttäyskopin. Idean isä on Tapio Ahokas. Hän ehdotti ampumaratatoimikunnalle tornia, josta käsin olisi hyvä seurata riistaa ja kytätä läheisellä ruokintapaikalla käyviä eläimiä. Parikkalan Mikkolanniemellä olevalta Rauhalan ampumaradalta on valtakunnan rajalle kolmisen kilometriä. Torni on nyt saanut […]
07.3.2016

Logo 9 Savitaipaleen luistelutapahtuma – yhdessä ja ajassa

Savitaipaleen luistelutapahtumat käynnistettiin 18 vuotta sitten, kun retkiluistelu oli Suomessa vielä pitkälti uusi juttu. Timo Mikkola esitti ajatuksen 1997 Savidea-kilpailussa ja ensimmäinen tapahtuma tehtiin talkoilla seuraavan vuoden helmikuussa. Luistelurata Kuolimojärven jäällä sytytti yleisön. Tapahtuma sai jatkoa ja siitä tuli vuosittainen traditio, joka aloittaa talviloman. Ensimmäisenä päivänä on koululaistapahtuma ja lauantaina on koko perheen luistelupäivä. Savitaipaleen […]