Kylät

Maakuntaportaali kokoaa kylät ja kaupunginosat sekä välittää tietoa kylä- ja asukastoiminnasta. Kylien ja asuinalueiden esittelyt on koottu kunnittain yhteen.

Käy tutustumassa!


Maaseudun kehittäminen



Taipalsaaren kylät

taipalTaipalsaaren kylätoiminta on aktiivista. 5000 asukkaan kunnassa on 12 toimivaa kylätoimikuntaa, joista viisi on rekisteröitynyt yhdistykseksi. Kylissä toimivat aktiivisesti myös muut yhdistykset.

 
Suomenniemen kylät

suomenniemiSuomenniemellä on viisi kylätoiminta-aluetta, jotka koostuvat lukuisista pikkukylistä ja niissä asuvista, lomailevista ja yrittävistä ihmisistä. Kylillä toimii lukuisia pienyrityksiä, ja n. 840 vakioasukkaan kotien lisäksi karttaa täplittävät 1300 loma-asuntoa.

 
Savitaipaleen kylät

savitaipaleSavitaipaleella on kahdeksan kylien talousaluetta, jotka koostuvat yli viidestäkymmenestä kylästä. Kylien toiminta on monipuolista ja vireää.

 
Ruokolahden kylät

ruokolahtiSuureen kuntaan mahtuu monta kylää. Ruokolahdella on toimivia kylätoimikuntia ja -yhdistyksiä 20. Toiminta-alueellaan kylät ovat merkittäviä yhteisten asioiden eteenpäin viejiä ja yhteisen toiminnan järjestäjiä. Aktiiviset kylät auttavat koko kuntaa kehittymään!

 
Rautjärven kylät

rautjrviRautjärven kunnan nykyiset alueet ovat vuosisatoja olleet rajaseutua. Vanhoja rajamerkkejä on nähtävissä Torsansalon tien varressa, Torsavuorella ja Haukkavuorella. 1.1.1973 toteutetussa Rautjärven ja Simpeleen kuntaliitoksessa syntyi nykyinen Rautjärven kunta.

 
Parikkalan kylät

Parikkalan kylätLuonnonkaunis Parikkala on Etelä-Karjalan maakunnan ja Etelä-Suomen läänin pohjoisin kunta. Nykyinen Parikkalan kunta on muodostunut vuoden 2005 alusta lukien Parikkalan, Saaren ja Uukuniemen kunnista. Parikkala sijaitsee valtakunnan, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntien rajoilla.

 
Luumäen kylät

Luumäen kylätLuumäen kylien toiminta on monipuolista ja vireää. Toiminta-alueellaan kylät ovat merkittäviä yhteisten asioiden eteenpäin viejiä ja yhteisen toiminnan järjestäjiä. Aktiiviset kylät auttavat koko kuntaa kehittymään!

 
Lemin kylät

Lemin kylätLemin kylät elävät varsinkin kesäaikaan, jolloin lukuisat kesäasukkaat rikastuttavat ja vireyttävät kylien toimintaa. Kunnan kylät tarjoavat rauhallisen ympäristön ja rauhoittumisen paikan kiireiseen elämänrytmiin tottuneille ihmisille.

 
Lappeenrannan kylät

Lappeenrannan kylätLappeenranta on Etelä-Karjalan hallinnollinen ja sivistyksellinen keskus. Teollisuus, liikenne ja palvelut tuovat hyvinvointia – kattava koulutus luo edellytykset kehitykselle. Saimaan, Salpausselän harjumaisemien ja hyvinvoivan maaseudun keskellä historiallinen ympäristö sulautuu nykyaikaan.

 
Imatran kylät

Imatran kylien ja kaupunginosien esittelyjä löytyy www.imatra.fi sivujen kautta Huhtasenkylästä, Jäppilänniemestä, Karhumäestä, Meltolasta, Niskalammesta, Rautiosta ja Salo-Issakasta sekä Imatrankosken, Mansikkalan, Tainionkosken, Rajapatsaan ja Vuoksenniskan kaupunginosista.