Lastenhuone

Energiansäästö kuin lasten leikkiä

Lapset kannattaa opettaa pienestä pitäen toimimaan ympäristöä ja energiaa säästäviksi. Leikin varjolla moni arkinen asia sujuu hauskasti ja jää pysyväksi toiminta tavaksi. Opeta lapset sammuttamaan sähköllä käyvät lelut vaikka niin, että ne käyvät "nukkumaan", kun niillä ei leikitä. Lapsille voi myös kertoa, mitä sähkö on ja mistä se tulee.

Valot sammuksiin myös lastenhuoneessa

Lapsen tehtäväksi voi antaa valojen sammuttamisen omasta huoneesta, kun sieltä poistuu. Lapsi kokee sen tärkeänä ja vastuullisena suorituksena ja alkaa mielellään käyttää sitä muissakin huoneissa.

Käytä ladattavia paristoja

Lastenhuoneessa on monesti lukemattomia paristokäyttöisiä leluja. Kun normaali paristo on käytetty loppuun, se tulee hävittää ongelmajätteenä asianmukaiseen paristonkeräyspisteeseen. Vuodessa käytettyjä paristoja voi kertyä jo melkoinen määrä. Vaihtoehtoisesti voi käyttää ladattavia paristoja. Niiden hankintahinta laturin kanssa on jonkin verran kalliimpi, mutta huomattavasti pidemmän käyttöiän myötä taloudellistakin säästöä syntyy. Lisäksi paristoista aiheutuva ongelmajätteen määrä pienenee huomattavasti.

Hanki monikäyttöisiä huonekaluja

Lapset kasvavat nopeasti, mikä kannattaa muistaa huonekalujen hankinnassa. Laatuun ja muunneltavuuteen kannattaa panostaa, jotta kalusteita voisi hyödyntää mahdollisimman pitkään. Käytettyjä kalusteita kannattaa myös kierrättää, ostamalla itselle käytettyä, tai myymällä eteenpäin hyvällä hinnalla.