Vuotava hana tuhlaa valtavasti vettä. Esimerkiksi pisara sekunnissa aiheuttaa vuodessa 10 000 litran vedenhukan! Veden tuhlauksen lisäksi vuotava kuumavesihana kuluttaa energiaa. Piilevät vesivuodot voi selvittää yksinkertaisesti merkitsemällä illalla vesimittarin lukeman ylös ja tarkastamalla sen uudestaan heti aamulla. Jos lukema on muuttunut, eikä kukaan ole käyttänyt vettä yön aikana, jossain vuotaa.
Vaihda perinteinen suihkusuutin vettä säätävään suuttimeen. Minuuttia lyhempi suihku säästää 77 kiloa hiilidioksidia vuodessa.
Mene saunaa heti kun sauna on lämmin. Saunan lämmityksen aikana kuluu noin puolet sanomisen sähköntarpeesta. Suuren säästön voi saada aikaan, jos tyytyy saunomaan lempeämmissä löylyissä. Kymmenen asteen ero lämpötilassa vastaa noin 20 %:n säästöä sähkönkulutuksessa. Keskimääräinen saunominen kuluttaa noin 8 -10 kWh/ kerta.
Jos jokainen käy vuoronperää saunassa, saunan päälläoloaika pitenee huomattavasti ja energiaa kuluu moninkertaisesti.
Polta vain puhdasta ja kuivaa puuta. Huolehdi sopivasta palamisilman määrästä. Tulipesään kannattaa jättää noin kolmasosa tyhjää tilaa. Tällöin puu palaa riittävän ilmavasti ja tehokkaasti, ja päästöjä aiheutuu vähemmän. Puhdista arina säännöllisesti tuhkasta. Sytytä puut päältä, jolloin puun helposti kaasuuntuvat yhdisteet palavat luovuttaen lämpönsä, eivätkä vain haihdu savun mukana ilmaan. Valkoinen savu on merkki hyvästä ja onnistuneesta palamisesta.