Tänä talvena meitä on hemmoteltu, ainakin jos ajattelee maisemia. Mehän olemme eläneet suorastaan postikortissa. Tässähän voisi pian ajatella menevänsä ulos.

Naapurissa oli vuodenvaihteessa vieraita Berliinistä. He eivät voineet muuta kuin ihastella, miten kaunista Simpeleellä on. Niin paljon lunta! Niin puhdasta ja valkoista! – Ei meillä ikinä Berliinissä, he sanoivat.

Oikein tunsin rinnassani, miten joku eurooppalaisen suurkaupungin asukas kokee meillä jotain ainutlaatuista. Aloin itsekin katsella maisemia uusin silmin. En nähnyt enää kävelyä haittaavia lumikinoksia, en ainaisia lumitöitä, en kuullut aura-autojen kolinaa. Katselin silmät soikeina omaa pihaa ja näin sen tavallaan uudemman kerran ja uusin silmin.

Berliiniläiset venyttivät vierailuaan, he jaksoivat riemuita lumesta kuin pienet lapset. Ja minä jo virittelin mielessäni, miten tämä kaikki voisi olla ihan valtava matkailuvaltti. Ajatus ei ehkä ollut ihan tuore, niin kauan kuin muistan, on matkailijoita pyritty houkuttelemaan lumisilla talvilla ja valkeilla hangilla.

Sitten koitti sekin aamu, jolloin vieraat suuntasivat kohti Berliiniä. Saman päivän Helsingin Sanomissa oli uutinen, joka kertoi kyseisestä kaupungista. Siellä oli saatu kerrankin iloita puhtaista hangista ja oikeasta talvista. No, kokivatpahan nuo vieraat saman Suomessa.

Ja meillä postikorttimaisemat ovat yhä jatkuneet. Tänään paistaa jo aurinkokin. Ehkä jo ensi viikolla minäkin menen ulos.

Marja Holli

Kommentit

Nimi *
Sähköposti
Koodi   
ChronoComments by Joomla Professional Solutions

Lähetä kommmentti