| Parikkalan kunta saa Pariholzin tontille uuden vuokralaisen |
|
|
| Kirjoittanut PARIKKALAN-RAUTJÄRVEN SANOMAT | |||
| 08.02.2010 13:12 | |||
Pariholzin teollisuushalli ja kuivaamot on myyty. Yksityishenkilö on ostanut Kirjolan teollisuusalueella sijaitsevat tilat perustettavan yhtiön lukuun. Kiinteistöt sijaitsevat Parikkalan kunnan vuokratontilla. Pariholz kuivasi puutavaraa Pariwoodin käyttöön. Pariwoodin konkurssin myötä työt loppuivat myös Pariholzilla ja yhtiö ajautui konkurssiin loppuvuodesta 2008. Molemmilla yhtiöillä oli samoja itävaltalaisia omistajatahoja.
Itävaltalaiset laittoivat tilat hyvään kuntoon ja lisäsivät kuivauskapasiteettia. Parikkalan kunnan elinkeinojohtajalle Aune Ritolalle tuli puolentoista vuoden aikana kymmenisen kyselyä Pariholzin tilanteesta. – Toivottavasti tilat tulevat tehokkaaseen käyttöön, Ritola toivoo. Pariholzin konkurssipesässä on valvottuja saatavia 993 000 euroa. Suurin velkoja on rahoittajapankki, jolla on konkurssipesästä saatavia 380 000 euroa. Konkurssipesä myy kevään kuluessa Pariholzin irtaimen omaisuuden, pesää hoitava varatuomari Pekka Moilanen kertoi. Kiinteistön myyntihintaa Moilanen ei kerro. Kaikkia saatavia se ei kata. Vakuudettomille saataville ei kovin suurta jako-osuutta tule kertymään, pesänhoitaja ennakoi. Kiinteistön myynnin on hoitanut pantin haltijapankki. Tiloista on ollut useampia kyselyjä. PÄIVI JANTUNEN
|