HomeHenget kohtaavat Purnujärvellä

Artikkelit samasta aiheesta

Uusimmat

Kategoriat

Henget kohtaavat Purnujärvellä

Purnujärven peltomaisemaa

Purnujärven kulttuurimaisemaan sisältyy vanhaa sotilashistoriaa, jota edustavat Ruotsin vallan ajalta periytyvät läänitykset ja lahjoitusmaat. Lahjoituksia annettiin kruunun hyväksi tehdyistä töistä ja palveluksista. Huomattavimpia lahjoitusten saajia 1600-luvulla olivat luutnantti Prusi Henrikin-poika Töperi, latvialainen vapaa herra Reinhold von Ungern-Sternbeg sekä saksalaissyntyinen majuri Friedrich von Fitinghoff. Rakennuskantaa tuolta ajalta ei ole säilynyt.

Purnujärven kylää ympäröi loivasti kumpuileva maalaismaisema, jossa metsien reunustamat peltokaistaleet laskeutuvat Hiijärveen. Korkeille kukkuloille kohonneilta rakennuksilta avautuu näkymä lähistöllä sijaitseville järville.

Maisemaa halkovan, mutkittelevan Niskapietilän tien viereltä löytyy matala, osittain sammaleen peittämä muistokivi, jossa on teksti: Purnujärven lahjoitusmaahovi 1653–1905. Paikalla kerrotaan joskus sijainneen hoviksi kutsutun tilan päärakennus.

Nyt rakennusta ei enää ole, eikä juuri muutakaan näkyvää muistoa ajasta satojen vuosien takaa. Mutta henget liikkuvat ja vartovat tarpeeksi säikkyä kulkijaa kertoakseen hänelle tarinoitaan.

Kuten tuokin tuossa, luutnantti Töperi, jota on joskus väitetty venäläiseksi sotaherraksi. Ehkä hänellä oli jotakin tekemistä läheisen Kasakkaharjun ja sieltä löytyneiden pääkallojen kanssa, mene ja tiedä. Jotkut sanovat hänen olleen myös ihan oman kylän poikia, kotoisin Korpjärveltä. Nimikin oli Prusi Henrikinpoika ja ruotsinkielinen versiokin lienee olemassa, Ambrosius Hendersson.

Nyt Töperi tai Teperi, kuka onkin, kulkee levottomana itseään kehuskellen ja omaisuudellaan leveillen. Haroo känsäisillä sormillaan harmaata, paksua kuontaloaan ja irvistelee kellertävillä etuhampaillaan aina, kun mielestään päästää hyvänkin puheenparren.

Taas kertoo urastaan, hakkaa tarinaansa tahtia muistokiveä lyöden. Kuinka aloitteli kuormastopoikana, eteni siitä kohta korpraaliksi, sitten kornetiksi, luutnantiksi ja lopulta ratsumestariksi.

Kolmikymmenvuotisen sodan sankari minä olen, se hokee kähisten ja tyrskäyttää nokastaan liikutuksen tipan muistellessaan uskollista ratsuaan, tai niistä muutamaa.

Kuva: Ekaterina Ivanova

Sitten kun pääsee kuvailemaan kolkkoa kuolemaansa Gnezenin taistelussa, jossa oli Viipurin ratsurykmentin Jääsken komppanian päällikkö, mikään ei häntä enää pidättele. Teperi jolkottelee väärillä säärillään, päristelee huulillaan ja huitoo käsillään kuin pitäisi toisessa sapelia ja toisessa hevosensa suitsia, ja katoaa kohta kamalasti karjuen usvan peittämälle tielle.

Vapaaherra Reinhold von Ungern-Sternberg on Töperiä rauhallisempi hahmo. Hän jää seisomaan paikalleen ottaen ryhdikkään asennon, jossa toinen jalka on ristissä hieman toisen edellä, vasen käsi laskeutuneena lanteille ja oikean, kohotetun käden peukalo puristuen kuppimaiseen asentoon jähmettyneiden sormien lomaan. Hän on myös aina moitteettomasti pukeutunut ja valkeiden, kiharoiden hiusten peittona keikkuu sulalla koristeltu päähine.

Vapaaherra ei puhu paljon, katselee enemmänkin ympärilleen, ja muistokiveä ikään kuin sen arvoa mittaillen. Mutta kun puhuu, puhuu maista, joita hänelle kuningatar Kristiina aikoinaan lahjoitti korvauksena Liivinmaan tiloista, jotka vapaaherra hyvää hyvyyttään kruunulle luovutti. Sitten hän siirtyy kuvailemaan Hinkkalan, Jurvalan, Purnujärven, Pirholan ja Miettilän maita, jotka siirtyivät hänelle, kun kruunu maksoi velkojaan vapaaherran kustantaessa ratsumieskomppanian Henkikaartiin.

Latvialaisen vapaaherran puheenparsi on vähän sitä sun tätä, monia kieliä sekaisin, ja äänikin tahtoo katkeilla, kun hän pääsee kuvailemaan toisaalle aiottua ja epäonnistunutta kartanohankettaan sekä maiden menetystä valtiolle. Yleensä tässä vaiheessa paikalle hahmoutuu muistokiven varsinainen sankari, saksalainen majuri Friedrich von Fitinghoff.

Fitinghoff alkaa suurieleisesti saksaa sylkien kuvailla Purnujärvelle nousseen hovinsa päärakennusta, vaikka ei itse milloinkaan sitä valmiina nähnyt. Majurin kruunulta lahjoituksina saamien parinkymmenen tilan paikalle nousi kartano oheisrakennuksineen vasta sen jälkeen, kun majuri oli siirtynyt muiden henkien joukkoon, Töperin jälkeen, mutta hyvissä ajoin ennen latvialaista vapaaherraa.

Teksti: Pekka Vartiainen
Kuva sivun ylälaidassa: Anu Nuutinen
Sijainti kartalla

Kirjoitus ja kuvat ovat osa Rural Explorer -hankkeessa tehtyä Tarinajoki-kirjaa, johon on koottu Kaakkois-Suomen maaseudun matkailuyritysten käyttöön alueen historiaan ja nykypäivään liittyviä kiinnostavia ja yllättäviä tarinoita sekä yhdistetty niihin paikkatietoa.