Etelä-Karjalan liittoValtakunnalliset kotiseutupäivät Miu mau mukkaa

Valtakunnalliset kotiseutupäivät Miu mau mukkaa

Riehakasta karjalaista laulantaa ja osallistumisen merkityksen pohdintaa Valtakunnallisilla kotiseutupäivillä Lappeenrannassa tänä viikonloppuna 9.–12.8.

Kotiseutuaktiivit eri puolilta Suomea, eteläkarjalaiset ja erityisesti lappeenrantalaiset syventyvät tänä viikonloppuna nauttimaan eteläkarjalaisuudesta ja maakunnan kulttuuriperinnöstä huolellisesti valituin siemauksin. Torstaina kestävän kehityksen ja kansalaisosallistumisen teemoin alkavat Valtakunnalliset kotiseutupäivät sisältävät sekä hilpeää kotiseututunnelmointia että syvällisiä kotiseututeemaisia keskustelutilaisuuksia.

Valtakunnalliset kotiseutupäivät on Suomen Kotiseutuliiton ja kotiseututyön vuotuinen päätapahtuma, jossa käsitellään kotiseututyön ajankohtaisia aiheita ja esitellään järjestäjäaluetta. Paikalle on tulossa 250 muualta Suomesta tulevaa osanottajaa. Monet osanottajat osallistuvat tapahtumaan vuodesta toiseen juuri sen vuoksi, että päivät ovat erinomainen tapahtuma tutustua kotimaan nähtävyyksiin ja aitoon kulttuuriperintöön.

Paikallisia odotetaan päiville tuhansia, esimerkiksi perjantaiaamusta lauantai-iltaan Satamatorilla jatkuville Kotiseutumarkkinoille ja lauantai-illan Pallorockiin. Kotiseutumarkkinoilla on myynnissä lähiruokaa sekä eteläkarjalaisia ja käsityöläisten tuotteita. Paikalla on lisäksi kotiseutuyhdistyksiä esittelemässä toimintaansa.

”Päällimmäisenä on nyt iloinen odotus, kun säästäkin on luvattu hyvää. Tämä on hieno tilaisuus tutustua uusiin ihmisiin ja näyttää, miten hieno kotikaupunki meillä on”, tapahtumakoordinaattori Pia Haakana toteaa.

Perinneratsut avajaisissa

Lappeenrannan kotiseutupäivät ovat päivien 70. juhlavuosi. Päiviä on järjestetty vuodesta 1949 lähtien joka vuosi eri puolilla Suomea vaihtuvin teemoin. Lappeenrannan päivien teemaotsikko on Kotiseutu – miu mau mukkaa. Teemana on siis asukkaan osallistuminen tekemään kotiseudustaan paikan, jossa viihtyy ja jossa on hyvä asua. Keskusteluun voi osallistua esimerkiksi aihetta käsittelevässä keskustelukammarissa Lappeenrannan kaupungintalolla perjantaina. Samaan aikaan järjestetään kaupungintalolla muitakin keskustelutilaisuuksia eri teemoista: mm. kaikkien, myös muista maista muuttaneiden, mahdollisuuksista vaikuttaa kotiseutuunsa ja sitoutua siihen yhä globaalimmassa maailmassa.

Kuvassa Kotiseutupäivien valmisteluun osallistuneet (vasemmalta) Etelä-Karjalan liiton Anu Talka, Lappeenrannan viestintäjohtaja Alina Kujansivu, päivien suojelija Arvi Lind, Lauritsala-Seuran puheenjohtaja Anne-Maija Laukas, Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo sekä Lappeenrannan kaupungin tapahtumakoordinaattori Pia Haakana.

Perjantaina päivien ohjelmassa on Satamatorilla Kotiseutumarkkinoiden lisäksi päivien avajaiset, joiden ohjelmassa on riehakasta karjalaista laulantaa ja monikulttuurista värikkyyttä. Tapahtuman avaavat kaupunginjohtaja Kimmo Jarva ja Kotiseutuliiton hallituksen puheenjohtaja Kirsi Moisander. Paikalla ovat myös rakuunakaupungin perinneratsukot.

Päivien suojelija, Lauritsalalasta kotoisin oleva Arvi Lind on kertonut olevansa päivillä mukana alusta loppuun.

Tapahtuman järjestävät Lauritsala-Seura ry ja Suomen Kotiseutuliitto yhteistyössä Lappeenrannan kaupungin, Imatran kaupungin ja Etelä-Karjalan liiton kanssa.

 

 

 

Kotiseutupäivien avoimia tapahtumia, joihin kaikki voivat osallistua:

Torstai 9.8.2018

klo 14.30–17.00, Valtakunnallisten kotiseutupäivien avausseminaari ¬– Kestävä kotiseutu, Lappeenrannan teknillinen yliopisto

klo 20.30–22.00, Olipa kerran kauppala, Lauritsala -dokumenttifilmin ensi-ilta, Kehruuhuone

klo 20.30–22.00, Pientä illanviettoa tahdittaa Duo 60’s, Sokos Hotel Lappee Soul Bar & Piano

Perjantai 10.8.2018

klo 10.00–18.00, Kotiseutumarkkinat, Satamatori

Klo 9.00–11.00 Alueellinen kotiseututyö – yhdessä tehden vai yksin puurtaen? Lappeenrannan kaupungintalo

klo 12.00¬–13.00, Kotiseutupäivien avajaiset, riehakasta karjalaista laulantaa sekä monikulttuurista värikkyyttä, Satamatori

klo 18.00–19.00 Sankarihautausmaakierros Lappeenrannan Sankarihautausmaalla. Rovasti Jorma Taipale kertoo sankarihautojen historiaa. Kokoontumispaikka Lappeen Marian kirkon puoleisella hautausmaaportilla, säävaraus.

klo 20.30 alkaen Kotiseutulaulujen yhteislaulua, Kasinoterassi, säävaraus.

Lauantai 11.8.2018

klo 10.00–18.00, Kotiseutumarkkinat, Satamatori

klo 12.15–13.15 Saimaan kanavan draamakierros Urho Kekkosen puistossa. Draamakierros tarjoaa tuulahduksen menneestä ensimmäisestä kanavahankkeesta 1500-luvulta aina nykyisen kanavan rakentamiseen asti. Draamakierros Mälkiän sululla alkaa Kanavamuseota (Sulkuvartijankatu 16) vastapäätä olevalta pysäköintialueelta ja kestää noin tunnin. Kierroksen hinta on 5€/henkilö, varaathan tasarahan.

klo 12.00–14.00, Sorjosen Lappeenranta, Palkitun Sorjonen tv-sarjan lappeenrantalaislähtöinen käsikirjoittaja Miikko Oikkonen kertoo, miten oma kotiseutu näkyi tv-sarjan kuvauksissa, Lappeenrannan kaupungintalo

klo 14.00–15.00, TV-sarja Sorjosen kuvauspaikkakierros, kierrosmaksu 10 € maksetaan turisti-infoon, josta on myös lähtö, IsoKristiina

klo 16.00–22.00, Pallorock, Lappeenrannan elävän musiikin yhdistys yhteistyössä kotiseutupäivien kanssa järjestää ilmaisfestivaalin. Tarjolla on rockmusiikkia nuorille ja nuorenmielisille, Pusupuisto

Sunnuntai 12.8.2018
klo 11.30 – 12.30, Kaupunkimessu, johon osallistuu lauritsalalaislähtöinen Mikkelin piispa Seppo Häkkinen, Linnoituksen kesäteatteri

Tilaisuuksiin on vapaa pääsy, ellei toisin ole mainittu.

Tutustu Lappeenrannan ja Etelä-Karjalan kotiseutupäiviin ja ohjelmaan osoitteessa bit.ly/kotiseutupäivät2018

Lisätietoja:
Tapahtumakoordinaattori Pia Haakana, puh. 0405494740, [email protected]
Lauritsala-seuran puheenjohtaja Anne-Maija Laukas, puh. 040 519 0107, [email protected]
Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo, puh. 040 733 7033, [email protected]