Etelä-Karjalan liittoKaivokset ja matkailu ne yhteen soppii – ainakin Lapissa ja Kainuussa

Kaivokset ja matkailu ne yhteen soppii – ainakin Lapissa ja Kainuussa

(Maakuntajohtajan blogi 10.9.2018, julkaistu ensin Etelä-Saimaan kolumnina 8.9.2018)

Mielikuvat eivät aina pidä yhtä todellisuuden kanssa. Tämä käy hyvin ilmi Kittilässä ja Sotkamossa. Ne ovat poikkeuksellisen menestyviä pohjoisia kuntia kahdesta syystä, joiden yleisen mielikuvan mukaan pitäisi olla toisensa poissulkevia.

Oikeassa elämässä asia on kuitenkin juuri päinvastoin. Ainakin Lapissa ja Kainuussa.

Kittilässä kuntapäätöksenteonkaan kiemurat eivät ole estäneet väestön ja verotulojen kasvua. Suur-Kuusikon kultakaivokseen ja Levin matkailuun on investoitu jo pari miljardia ja lisää on tulossa.

Tarvittavien tuhansien työntekijöiden rekrytointia helpottaa, että tarjolla on sekä teollisuus- että matkailutyöpaikkoja. Kaivoksen ansiosta Levin hotelleille riittää asiakkaita myös sesongin ulkopuolella. Matkailu ja kaivos siis elävät symbioosissa, tukevat toisiaan.

Suomessa hyvällä suunnittelulla, johtamisella ja tiukoilla lupaehdoilla isokin kaivosalue saadaan toimimaan niin, ettei se pilaa ympäristöä, eikä toiminnasta koidu sanottavaa haittaa muille elinkeinoille.

Nykyinen Terrafamen nikkelikaivoskin Sotkamossa on selvinnyt isoista ongelmistaan. Puheissa Talvivaaran ihmeestä on perää. Liotusprosessi toimii, vesitase on kunnossa ja toiminnan kannattavuusraja ylitetty.

Paikan päällä on pakko myös myöntää, että puheet alueen ympäristökatastrofista ovat vahvasti liioiteltuja. Neljän pienen järven tila on toki yhä huono mutta muutoin tilanne on kunnossa.

Sen sijaan lähes neljän tuhannen ihmisen työpaikan lopettaminen Kainuussa ja muualla Itä-Suomessa kaivos sulkemalla olisi ollut se varsinainen katastrofi.

Silloinen elinkeinoministeri Olli Rehn ja koko hallitus tekivät oikean ratkaisun, kun eivät antautuneet pelkkien mielikuvien vietäväksi.

Ja mitä kaivostoiminnan ympäristö-ja jätevesiongelmien ratkaisemiseen tulee, kannattaa kääntyä Lappeenrannan teknillisen yliopiston puoleen. Sieltä löytyy maan ja jopa maailman parasta osaamista, kuten kansainvälisestikin palkittu professori Mika Sillanpää ja hänen joukkueensa.

Maakuntajohtaja Matti Viialainen