(Maakuntajohtajan blogi 4.2.2019, Matti Viialaisen kirjoitus on ensin julkaistu Savon Sanomissa 3.2.2019)
Itäisen Suomen kuuden maakunnan väkiluku väheni viime vuonna yli 8000 hengellä. Työikäisten määrä supistui liki 10 000 käsiparilla. Vain vanhusväestön määrä kasvoi hiukan.
Kylmintä kyyti oli Etelä-Savossa, joka menetti 1,7 prosenttia väkimäärästään. Erityisesti kärsii Savonlinnan seutu, jossa ylimääräisenä piikkinä näkyy opettajakoulutuksen siirto Joensuuhun. Toiseksi surullisinta on meno Kymenlaaksossa.
Kuopion, Joensuun ja Lappeenrannan sekä muutaman yksittäisen pienemmän kunnan hiukan valoisammat luvut eivät paljoa vakavaa kokonaiskuvaa muuta. Koko itäinen Suomi kärsii syntyvyyden rajusta laskusta ja muuttotappiosta tavalla, joka on aivan ennen kokematonta sitten suurten nälkävuosien.
Talous eli kansantulon ja yritysten liikevaihdon kehitys on onneksi sentään paikoitellen jopa vahvasti plussan puolella. Työllisyysastekin kohenee, vaikka tälläkin mittareilla itä on paljon länttä ja etelää perässä.
Vanhusten hoivaa on tarpeen ja sitä varmasti voidaan korjata. Mutta paljon vaikeampi ongelma eli aivan liian alhainen syntyvyys ei synnytä likimainkaan vastaavaa mediakohua tai kampanjakiimaa.
Huomaamatta hiipivän kuihtumisen mittaluokkaa havainnollistaa Itä-Suomen yliopiston rehtori Jukka Mönkkösen toteamus, että tällä menolla meillä on kohta korkeakoulupaikka luvassa jokaiselle nuorelle.
Syntyvyyden putoaminen alle 50 000 lapsen ja jääminen tuntuvasti kuolleisuuslukujen alapuolelle tarkoittaa, että koko Suomenkin väkimäärä kääntyy lähivuosina laskuun.
Tähän ongelmaan poliitikkojen, tutkijoiden ja mediankin soisi paneutuvan vähintään yhtä suurella tarmolla kuin vaikkapa taisteluun ilmastonmuutosta vastaan.
Itä-Suomen menestys on tietysti ennen muuta meistä itsestämme kiinni. Ihmisten ja yritysten sekä opinahjojen neuvokkuudesta, yritteliäisyydestä, työn ja pääoman sekä osaamisen yhdistelmistä syntyy kyllä muitakin kuin Ponssen tapaisia menestystarinoita.
Mutta silläkin on väliä kuinka tehokas ja aikaansaava on paikallis-ja aluehallinto ja millaista politiikkaa valtakunnassa ja EU:n mitassa harjoitetaan. Hyvällä johtamisella tai sen puuttumisella on ennen pitkää aivan ratkaiseva merkitys minkä tahansa julkisen tai yksityisen organisaation pärjäämiselle.
Siksi huhtikuun eduskuntavaalien tuloksena Suomi-laivaa luotsaamaan pitää saada mahdollisimman pätevä ja hyvin yhteen pelaava joukkue, joka edeltäjänsä tapaan saa aikaan tuloksia mutta siitä poiketen tarttuisi tosissaan myös maan alueellisen kehityksen tasapainottamiseen.
Itä-Suomi ei vielä ole suoranaisessa hädässä mutta järeitä toimia tarvitaan, jotta suunta kääntyy.
Saavutettavuus eli infrastruktuuri-investoinnit on asia, joka päätetään poliittisesti. Siinä lajissa voima ja taito sekä myös kyky liittoutua ratkaisevat.
Savon ja Karjalan ratojen vaikutuspiirissä on kuusi maakuntakeskusta, isoja teollisuuslaitoksia, yliopistoja ja matkailukeskittymiä, liki miljoona suomalaista. Ratojen risteysasemalta Kouvolasta pääsee kätevästi myös Pietariin, itänaapurin toiseksi tärkeimpään kaupunkiin.
Rakentamalla uusi nopea itärata voidaan lyhentää matkaa Kouvolasta Helsinkiin liki 50 kilometrillä eli miltei puolella tunnilla, kun nykyinen Lahden mutka oikaistaan.
Kun jo sitä ennen tehdään suunnitellut parannukset Luumäen ja Joensuun sekä Kouvolan ja Kuopion välillä, saadaan Kuopio ja Joensuu ja Pietarikin kolmen tunnin junamatkan päähän maan pääkaupungista.
Se ei korvaa reitti-ja matkailijaliikennettä hoitavia lentokenttiä Järvi-Suomesta mutta parantaa tuntuvasti Itä-Suomen elinmahdollisuuksia.
Itärata on sisällytettävä seuraavan hallituksen johdolla laadittavaan 12-vuotiseen uuteen liikenne-järjestelmäsuunnitelmaan. On myös varmistettava, että Uudenmaan ja Kymenlaakson maakuntakaavat mahdollistavat, eivätkä suinkaan estä uuden nopean itäradan toteuttamista.
Liikennerahoista on kehkeytymässä melkoinen taisto. Siinä pärjää vain yhtenäinen Itä-Suomi.
Matti Viialainen