Etelä-Karjalan liittoEtelä-Karjalan kunnat palkkaavat yli 40 uusinajattelijaa

Etelä-Karjalan kunnat palkkaavat yli 40 uusinajattelijaa

Etelä-Karjalan kunnat ovat yhdessä päättäneet tarjota tänä vuonna Uusinajattelijat-kampanjan tiimoilta yli 40 harjoittelu- ja lopputyöpaikkaa korkeakouluissa opiskeleville. Työtehtäviä on tulossa esimerkiksi viestinnän, kaupunkisuunnittelun ja ympäristötoimen toimialoille.

Hakijoita toivotaan LUT-yliopistosta, LAB-ammattikorkeakoulusta sekä Etelä-Karjalan ulkopuolisista korkeakouluista. Kunnat haluavat näyttää esimerkkiä korkeakouluopiskelijoiden rekrytoinnille ja haastaa näin muutkin maakunnan toimijat ja yritykset mukaan.

– Nuoret korkeakouluopiskelijat ovat idearikasta ja taitavaa työvoimaa. He kykenevät tekemään monia sellaisia laajoja töitä, joihin kunnan vakituisen henkilöstön on haasteellista keskittyä muiden töiden ohessa. Opiskelijat soveltuvat erinomaisesti erilaisiin suunnittelu- ja kehittämistehtäviin, kertoo Ruokolahden kunnanjohtaja Tuomo Sallinen, joka on opiskelijarekrytointi-idean isä.

Erityistä huomiota työtehtävissä kiinnitetään siihen, miten opiskelija voi hyödyntää harjoittelua omissa opinnoissaan ja omassa ammatillisessa kehittymisessään. Tehtävien tulee soveltua nimenomaan asiantuntijatehtäviin valmistuville korkeakouluopiskelijoille.

Kunta-alan työntekijöiden eläköitymisen myötä on tärkeää, että koko kuntasektorin maine mielenkiintoisten työtehtävien tarjoajana paranee etenkin nuorempien työnhakijoiden keskuudessa.

Uusinajattelijoiden opiskelijarekrytoinnissa kuntien tukivoimana on toiminut Etelä-Karjalan liitto. Sen hallinnoimasta ekarjala.fi-portaalista löytyy aiheesta lisätietoa ja linkit kuntien tarjoamiin työpaikkoihin.

Hakuaika korkeakouluopiskelijoiden harjoittelu- ja opinnäytepaikkoihin alkaa tänään 28.1.

Haku päättyy kuntakohtaisesti helmi-maaliskuussa.

#Uusinajattelijat-opiskelijarekryä esitellään 28.1. LUT-yliopiston DuuniDay-tapahtumassa klo 10-15.

Lue lisää harjoittelu-/lopputyöpaikoista osoitteesta ekarjala.fi/opiskelijarekry.

#uusinajattelijat #opiskelijarekry

 #Uusinajattelijat-kampanja toteutetaan iloisella eteläkarjalaisella rohkeudella ja erottuvuudella. Kuntasektorin työnantajailmeen kasvojenkohotus haastaa myös kuntien nykyiset työntekijät ja päättäjät uusinajatteluun ja sen vielä tärkeämpänä jatkumona uusintekemiseen. Uusinajattelu on Etelä-Karjalassa kaikkien oikeus.

 Kuntakohtaiset paikat

Lappeenranta: 14+yhtiöiden paikat
Imatra: 15  (näistä 3 jo  täytetty)
Lemi: 1
Luumäki: 2
Parikkala: 2
Rautjärvi: 2
Ruokolahti: 2
Taipalsaari: 2
Savitaipale: 1 (täytetty)

Kaikki yhteensä: yli 40

Lisätiedot:

Aluekehitysasiantuntija Anni Laihanen, p. 040 483 5216, [email protected]

Viestintäasiantuntija Virve Lindström, p. 358 40 823 4229, [email protected]