EN RU

Maakuntajohtajan blogi


Maakuntajohtaja

Matti Viialainen

Maakuntajohtaja Matti Viialainen on suosittu kolumnisti monessa mediassa. Etelä-Karjalan liiton sivuilla julkaistaan Viialaisen maakuntajohtajan blogia ainakin kerran kuussa. Jos maakuntajohtajalla on ajankohtaista asiaa, voi hän kirjoittaa useamminkin.

12.6.2017

Yhteistyöstä nurkkakuntaisuutta vahvempaa

(Matti Viialaisen blogi on julkaistu ensin Savon Sanomien kolumnina 11.6.2017)

Kotiinpäin veto naapurien kustannuksella sekä mustasukkaisuus ja kateus ovat tuttuja inhimillisiä piirteitä. Alueiden ja kaupunkien välilläkin molempia ilmenee. Tiettyyn rajaan saakka se on ymmärrettävää, sillä onhan ”oma suu aina lähempänä kuin kontin suu”.

Omien puolustaminen ei saisi kuitenkaan jämähtää asenteelliseksi nurkkakuntaisuudeksi. Toisten menestyksen kadehtimisesta ja kampittamisesta ei hyvää seuraa lopuksi kenellekään.
Maakuntauudistus on tuonut pintaan ne vanhat kalavelat ja epäluulot, jotka vallitsevat esimerkiksi Lapissa Rovaniemen ja Kemi-Tornion, Hämeessä Hämeenlinnan ja Forssan ja Etelä-Savossa Mikkelin ja Savonlinnan välillä. Erityisesti sairaaloiden työnjako nostattaa tunteita.
Yhteisistä neuvottelukunnista ja virkistyspäivistä huolimatta maakuntienkaan yhteistyö ei aina ole niin auvoista. Kaksi tuoreinta esimerkkiä koskevat rajaliikennettä.

Itä-Suomen viisi maakuntaa kirjasivat vuonna 2015 yhteisiin hallituskauden tavoitteisiinsa rajanylityspaikkojen kehittämisen, yhtenä niistä Parikkalan avaamisen myös kansainväliselle liikenteelle.

Pohjois-Karjalan edunvalvojat ovat kuitenkin taustalla lobanneet sen puolesta, että näin ei tapahtuisi. He ovat siinä yhdessä Rajavartiolaitoksen kanssa toistaiseksi onnistuneetkin. Tuloksena on elinkeinoelämälle kymmenien miljoonien eurojen saamatta jääneet tulot sekä hitaammat ja kalliimmat kuljetuskustannukset.

Savonlinnan seudulla Parikkalan kampittamiseen katkeraa sivumakua lisää, että seutu olisi kaivannut juuri Parikkalan avaamisen tyyppistä avointa sektoria piristävää kompensaatiota siitä, että opettajankoulutus kaupungista lakkautetaan ja siirretään Joensuuhun.

Samaa nollasumma-ajattelua edusti Kymenlaakson maakuntaliitto, kun se hiljan koetti estää logistiikan kehittämishankkeen Imatralla peläten ilmeisesti, että se olisi jostain kumman syystä pois Kouvolalta.

Niiralalle tyypillinen Petroskoin ja Sortavalan sekä Joensuun välinen liikenne ei vähene vaan jopa lisääntyy, jos Parikkalan kautta voisi tehdä vaikkapa kiertomatkan Laatokan Karjalaan. Nopeampi yhteys Pietariin olisi sekin etu Kolin ja muun Pohjois-Karjalan matkailulle. Kitee on tämän jo oivaltanutkin.

Kouvolan asema rautatiekuljetusten keskuspaikkana ei heikkene, jos Imatra avataan sekä viennille että muullekin kuin puuntuonnille. Päinvastoin. Silloinhan päästään yhdessä hyötymään Venäjän miljardi-investoinnista ns. Kannaksen rahtirataan edullisempina kuljetusmatkoina.
Kaikkiin 18 maakuntiin ei riitä joka alan asiantuntijoita virkamiehiksi, eikä koneiston paisuttaminen ole muutoinkaan tarkoituksena. Siksi tarvitaan maakuntien välistä yhteistoimintaa ja jopa yhteisiä virkamiehiä.

Esimerkiksi Vuoksen vesistöalueen vesi-ja kala-asioiden yhteinen hoito olisi loogista. Etelä-Karjalan kalastusta johdetaan nyt kuitenkin Varsinais-Suomesta ja vesienhoitoa sekä rajavesikysymyksiä Kouvolasta.

Muutosta tarvitaan esimerkiksi Saimaan järvilohen luontaisen kudun palauttamiseksi. Siihenhän tarvitaan toimia niin Pielisjoella kuin Suur-Saimaallakin. Saimaan neljä maakuntaa voisivat huolehtia yhdessä myös tulvien estämisestä, kalastuksen edistämisestä ja norppienkin suojelusta.
Liikenneasiat hoidetaan nykyään yhdeksällä alueella, eikä sekään aluejako ole kaikin osin järkevä. Uuttamaata tuskin kannattaa enää vaivata Hämeen sorateiden korjauksilla. Siellä on muitakin kiireitä.

Jokaisen maakunnan pitää olla alueen liikenneviranomainen ja käyttää puhevaltaa hankkeiden edistämisessä valtiovaltaan päin. Arjen tienpidossa kannattaa silti voimia yhdistää.
Helsingin tuoreen pormestarin mielestä vahvojen maakuntien perustaminen on ”väärä harjoitus”. Tammikuussa valittavien maakuntapäättäjien on osoitettava, että Jan Vapaavuori erehtyy.
Yksi keino näyttää, että uudet maakunnat ovat niille uskotun vallan ja melkoisten voimavarojen arvoisia, on välttää tietoisesti vajoaminen nurkkakuntaisuuden helmasyntiin.

Erityisesti avarakatseisia ja kyvykkäitä maakuntapäättäjiä tarvitaan täällä väkimäärän vähenemisestä kärsivässä Itä-Suomessa.

Maakuntajohtaja Matti Viialainen