Etelä-Karjalan liittoEtelä-Karjalan matkailutuloissa ja matkailijamäärissä huimaa kasvua vuonna 2017

Etelä-Karjalan matkailutuloissa ja matkailijamäärissä huimaa kasvua vuonna 2017

( Etelä-Karjalan liitto, tiedote Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy:n selvityksen mukaan 20.6.2018)

Venäläisten matkat Suomeen. Lähde: TAK Oy:n tutkimusraportti.

Etelä-Karjala on nyt Uudenmaan jälkeen ulkomaalaisten matkailijoiden määrissä mitattuna Suomen toiseksi suurin matkailumaakunta, kun matkailu on jälleen kasvanut vauhdilla. Suomessa kävi vuonna 2017 yhteensä 8,3 miljoonaa ulkomaalaista matkailijaa, mikä on 13 prosenttia enemmän kuin vuonna 2016. Matkoista viidennes, 1,7 miljoonaa matkaa, suuntautui Etelä-Karjalaan.

Etelä-Karjalassa vierailleista matkailijoista 95 prosenttia (1,6 miljoonaa) oli venäläisiä. Vuonna 2017 puolet venäläisten Suomen matkoista suuntautui Etelä-Karjalaan. Venäläisten tuoma matkailutulo kasvoi Etelä-Karjalassa peräti 345 miljoonaan euroon vuonna 2017.

Ulkomaalaiset matkailijat kuluttivat Suomessa vuonna 2017 yli 3 miljardia euroa, mikä on yli 850 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aiemmin.

Etelä-Karjalassa vierailleista venäläisistä 79 prosenttia tuli Suomeen ostoksille. Lomamatkalaisia venäläistä oli 13 prosenttia, kun taas työmatkalle sekä tuttavavierailulle tuli noin 3 prosenttia venäläismatkailijoista.

Useampi kuin yhdeksän kymmenestä Etelä-Karjalassa vierailleista venäläisistä osti elintarvikkeita ja kolmannes astioita tai taloustavaroita. Vaatteita osti runsas viidennes venäläismatkailijoista. Vaateostoihin Etelä-Karjalassa vierailleet venäläiset käyttivät lähes 41 miljoonaa euroa ja päivittäistavarahankintoihin lähes 172 miljoonaa euroa. Tuoteostoihin Etelä-Karjalassa vierailleet venäläiset käyttivät lähes 300 miljoonaa euroa.

Ostoksiin käytetty rahamäärä lähes kaksinkertaistui vuodesta 2016 (153 M€, vuonna 2016). Keskimääräinen ostoksiin käytetty rahasumma oli 219 euroa matkailijaa kohden. Vuotta aikaisemmin venäläismatkailija kulutti Etelä-Karjalassa 144 euroa.

Myös palveluihin käytetty rahamäärä kasvoi lähes kaksinkertaiseksi vuoden 2016 tasosta.  ollen lähes 47 miljoonaa euroa vuonna 2017, kun vuonna 2016 vastaava luku oli 24 miljoonaa euroa. Palveluita venäläiset turistit käyttävät Lappeenrantaa enemmän Imatralla, missä he kuluttivat viime vuonna 25 miljoonaa euroa palveluihin. Vuonna 2016 vastaava palveluista saatu tulo oli Imatralla 11 miljoonaa. Myös Lappeenrannassa palveluiden osto lähes tuplaantui 13 miljoonasta 22 miljoonaan euroon. Venäläisiä kiinnostavat esimerkiksi mahdollisuudet saada luontoon liittyviä kokemuksia ja palveluja.

Myös muiden maiden kansalaisten tuoma matkailutulo kasvaa maakunnassa. Muut kuin venäläismatkailijat jättivät Etelä-Karjalaan noin 15 miljoonaa euroa vuonna 2017.

Maakuntajohtaja Matti Viialainen osasi odottaa myönteisiä uutisia, mutta matkailutulon voimakas kasvu on erinomainen uutinen.  ”Ruplan arvo on ollut varsin vakaa, venäläisten ostovoima on noussut ja Etelä-Karjalan hyvä kaupallinen tarjonta vetää turisteja naapurista. Matkailutulossa olemme nyt lähes ennätysvuoden 2013 tasolla, jolloin venäläisten tuoma tulo oli 360 miljoonaa euroa. Kyllä rajainfran rakentaminen on ollut meille erinomainen sijoitus, joka tuottaa nyt taloudelle hyötyä. Toivottavasti saisimme vielä Parikkalan rajan auki, mikä lisäisi matkailua Järvi-Suomeen entisestään!”

Tutkimuksen toteutus

Tulokset selviävät vuoden 2017 TAK Rajatutkimuksesta, jota on tehty vuodesta 1997 lähtien haastattelemalla Suomen ja Venäjän välisillä raja-asemilla Suomesta Venäjälle palaavia matkailijoita. Vuonna 2014 tutkimus laajennettiin koskemaan kaikkia Suomessa vierailleita ulkomaalaisia matkailijoita ja nykyisin haastatteluita tehdään 12:lla Suomen ulkoraja-asemalla. Vuonna 2017 haastatteluita tehtiin 14 882, joista 6 588 oli venäläismatkailijoiden haastatteluja.

Lisätietoja:

Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 
Toimitusjohtaja Pasi Nurkka, pasi(at)tak.fi, puh. 040 505 5903
Tutkimuspäällikkö Jaakko Roponen, jaakko(at)tak.fi, puh. 045 295 0412

Etelä-Karjalan liitto 
Maakuntajohtaja Matti Viialainen, matti.viialainen(at)ekarjala.fi, puh. 044 770 1515

Lappeenrannan kaupunki 

Kehitysjohtaja Markku Heinonen, markku.heinonen(at)lappeenranta.fi, puh. 040 581 1998

Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy 
Vt. toimitusjohtaja Antti Oravuo, antti.oravuo(at)kehy.fi, puh 040 721 1310

Liitteet