HomeOpiskelu

Opiskelu

Etelä-Karjala ottaa opiskelijat vastaan hyväntuulisella karjalaisella tavalla. Etelä-Karjalassa opiskelijoista on erityisen hauskaa se, että ihmiset ovat avoimia ja että yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhteiskampuksella vallitsee Skinnarilan henki. Energiaomavaraiseksi tähtäävää vihreää kampusaluetta (Green Campus) kutsutaan myös Skinnarilan vapaavaltioksi. Vapaa-ajan mahdollisuuksia opiskelijoilla on rajattomasti.

Oppilaitoksissamme (LUT-yliopisto, LAB-ammattikorkeakoulu, Saimaan ammattiopisto Sampo ja Maasotakoulu) opiskelee kaikkiaan yli 19 000 opiskelijaa vuosittain. Heistä monet ovat ulkomaalaisia. Kansainvälisyys kertoo paljon Etelä-Karjalan korkeakoulujen suosiosta. LUT-yliopisto on päässyt useissa  kansainvälisessä yliopistovertailussa maailman parhaimpien yliopistojen joukkoon.

Yliopiston strategia tähtää maailman vaikeimpien ongelmien ratkaisuun: Miten kaikille saadaan puhdasta vettä? Miten energia saadaan riittämään? Hukummeko jätteisiin? Opiskelijat otetaan mukaan pelastamaan maailmaa!

Entistä useamman opiskelijan toivotaan jäävän maakuntaan työntekijänä tai yrittäjänä. Maakunnan yrityksistä löytyy mielenkiintoisia harjoittelu- ja työpaikkoja.