Etelä-Karjala
EN RU

Erikoisia erityispiirteitä

(Maakuntajohtaja Matti Viialainen Uusinajattelijat blogissa 21.5.2018, julkaistu myös Etelä-Saimaan kolumnina 20.5.2018)

Eduskunnan perustuslakivaliokunta lausui yksimielisesti vuosi sitten, että soteuudistukselle on ”painavia” perusteita ja sille on ”akuutti tarve”. Arvio ei ole yhtään menettänyt ajankohtaisuuttaan.

Monella tapaa esimerkillistä Eksoteakin uhkaavat alijäämät, kunnille siitä koituvat lisälaskut ja asiakasmaksujen korotuspaineet. Tämä samoin kuin pitkät hoitojonot muualla maassa osoittavat, että nykyinen kunta- ja kuntayhtymäpohjainen järjestelmä pitää korjata.

Silti huomattava enemmistö vauraimman Suomen kaupunginvaltuutetuista haluaa vielä kalkkiviivoilla kaataa reformin, jota jo kymmenen vuoden ajan viisi eri hallitusta on yrittänyt saada aikaiseksi.

Vantaalla tiistaisessa kapinakokouksessa perusteluksi esitettiin, ettei Sipilän hallitus huomioi pääkaupunkiseudun ”erityispiirteitä”.

Niitä ei tarkemmin eritelty. Kapinoitsijat eivät myöskään esittäneet omaa konkreettista vaihtoehtoaan. Riittää, kunhan huolella vuosia valmisteltu mittava lakikokonaisuus ”lytätään ja liiskataan”.

Ne, jotka luulevat, että politiikassa olisi kyse vain vilpittömästä pyrkimyksestä ”yhteisten asioiden” hyvään hoitoon, erehtyvät. Valitettavasti.

Uudistuksen kolme suurinta paradigman muutosta ovat demokratia, valinnanvapaus ja tasa-arvo.

Demokratia vahvistuu, kun kansalaiset pääsevät ensi kertaa valitsemaan myös aluetason päättäjänsä. Vuosittain kyse on liki 25 miljardista eurosta. Samalla hallintokin kevenee, kun 18 maakuntaa korvaa 400 nykyorganisaatiota. Melkoinen järkeistys ja byrokratian purku, eikö vain?

Valinnanvapaus tarkoittaa, että muutkin kuin työterveyshuollon asiakkaat pääsevät helpommin vastaanotolle. Se lisää tasa-arvoa, kun myös eläkeläiset, lapsiperheet ja työttömät pääsevät ajoissa hoitoon.

Helsingin pormestari ja Vantaan valtuuston puheenjohtaja, voisitteko kertoa mitä ovat ne ”erityispiirteet”, joiden takia erityisesti uusmaalaisilta pitää kieltää demokratian, valinnanvapauden tai tasa-arvon lisäys?

Maakuntajohtaja Matti Viialainen