EN RU

Hetli Oy lakkautetaan – talous- ja henkilöstöhallinnon tehokkuutta koskevien tavoitteiden saavuttaminen tulevien maakuntien vastuulle

(Valtionvarainministeriön tiedotteen mukaan 19.1.2018)

Hallituksen reformiministerityöryhmä linjasi kokouksessaan 18. tammikuuta, että maakunta- ja sote-uudistusta koskevasta hallituksen esityksestä (HE 15/2017) poistetaan Hetli Oy:ta koskeva sääntely. Reformiministeriryhmä puolsi myös yhtiön lakkauttamiseen liittyvien toimenpiteiden käynnistämistä. Hetli Oy:n on ollut tarkoitus vastata tulevien maakuntien palkka-, henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävistä.

Vastaavat muutokset tehdään myös muihin valmistelussa oleviin maakunta- ja sote-uudistusta koskeviin hallituksen esityksiin.

Maakunta- ja sote-uudistuksen virkamiesjohtoryhmä käynnisti selvityksen Hetli Oy:n ja sitä koskevan sääntelyn tarpeellisuudesta joulukuussa 2017. Selvityksessä arvioitiin palvelukeskuksen tarpeellisuutta erityisesti talous- ja henkilöstöhallinnon tehtäviä koskevien alkuperäisten tavoitteiden toteutumisen näkökulmista. Maakuntien tekemät talous- ja henkilöstöhallinnon palvelutuotantoon liittyvät ratkaisut ovat poistaneet tarpeen Hetli Oy:n kaltaiselle toimijalle.

Päätöksen myötä talous- ja henkilöstöhallinnon tehokkuutta koskevien tavoitteiden saavuttaminen on ensisijassa tulevien maakuntien vastuulla. Maakuntien tulee myös pystyä keskenään sopimaan ja toimeenpanemaan ratkaisut, jolla tavoiteltu yhtenäistäminen ja yhdenmukaistaminen toteutuvat riittävällä tasolla. Jatkovalmistelussa varmistetaan, että talous- ja henkilöstöhallinnon tietomallien ja rajapintojen ylläpitoon nimetään keskitetty toimija.

Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Hetli Oy on perustettu valtioneuvoston päätöksellä kesäkuussa 2017. Yhtiön palveluksessa on neljä henkilöä.

Reformiministerityöryhmän linjaus ei vaikuta maakunta- ja sote-uudistukseen sisältyvien muiden palvelukeskusten asemaan. Maakuntien tilakeskus Oy vastaa tulevien maakuntien toimitila- ja kiinteistöhallinnon palveluista ja Vimana Oy tieto- ja viestintäteknisistä palveluista.

Lisätietoja:

Projektinjohtaja, alivaltiosihteeri Päivi Nerg, VM, puh. 0504313604, paivi.nerg(at)vm.fi
Alueet ja kasvupalvelut -osaston osastopäällikkö Marja-Riitta Pihlman, TEM, puh. 02950 49208, marja-riitta.pihlman(at)tem.fi
Maakuntauudistuksen toimeenpanon koordinaattori Ville-Veikko Ahonen, VM, puh. 02955 30066, ville-veikko.ahonen(at)vm.fi