HomeVapaa-aikaRuokakulttuuri

Ruokakulttuuri

Karjalaisessa keittiössä kypsyvät paistit, padat ja piirakat

Suomalaista ruokakulttuuria ovat muovanneet aikojen saatossa niin itäiset kuin läntiset vaikutteet. Esihistoriallisella ajalla Suomessa oli kaksi asutuskeskusta: yksi idässä Laatokan Karjalassa ja toinen Turun ja Kokemäen seudulla lännessä. Alueiden väliset yhteydet olivat niin vähäisiä, että Suomeen muodostui kaksi keskenään hyvin erilaista ruokakulttuuria.

Idässä tehtiin ruokaa uunissa. Siinä valmistuivat leivät, piirakat, kukot, laatikot ja pataruuat. Itäsuomalaisissa kodeissa tuoretta leipää leivottiin joka viikko, kun taas lännessä syötiin hapanleipää, jota tehtiin muutaman kerran vuodessa suuri annos. Lännessä ruoka lämpeni avotulella padassa. Keitot ja merenantimet olivat suosittuja. Erilaisista ruuanvalmistustavoista johtuen länttä kutsuttiin keittoruoka-alueeksi, itää uuniruoka-alueeksi.

Ennen Suomessa elettiin omavaraistaloudessa.  Ruokaa tehtiin niistä aineksista, joita omassa kunnassa oli  kuhunkin vuodenaikaan tarjolla. Maakuntien perinneruuat ovat tätä perua.  Vaikka erot ovat ajan myötä tasoittuneet, vaalivat maakunnat ylpeinä omia perinneherkkujaan.

Karjalainen ruokakulttuuri on tullut koko Suomen suosikiksi

Peruna, sienet, marjat, järvikalat ja liha.

Ne ovat karjalaisen keittiön keskeisimmät raaka-aineet, joista syntyvät koko maan tuntemat herkut: padat, piirakat ja paistit.

Karjalainen keittiö kuuluu idän uuniruoka-alueeseen. Uunissa paistuvat muun muassa Karjalan lukuisat piirakat: sultsinat, tsupukat, kukkoset, pyöröt ja vatruskat – ja mahtuupa uuniin vielä rieskaa ja rinkeliäkin.

Kun karjalainen pitopöytä katetaan, laitetaan tarjolle erilaisia kaloja, riistalihaa, metsäsieniä sekä hapatettuja kasviksia.

Karjalaisessa keittiössä on paljon vaikutteita Venäjältä. Sieltä on omaksuttu muun muassa kaalin ja rahkan käyttö. Monet karjalaiset piirakat muistuttavat venäläisiä leipomuksia.

Riisipiirakat ja karjalanpaisti ovat koko Suomelle maittavia karjalaisherkkuja. Vähemmän tunnettuja ruokia ovat sen sijaan aattolohko, hapanvelli sekä säräksi kutsuttu lihavuoka.

Karjalaiset ruokalajit ovat vakiintuneet osaksi niin kiinteäksi osaksi kotimaista ruokakulttuuria, että markettien einesvalikoimissakin on karjalaisia ruokia. Lähiruokaakin arvostetaan ja kaupat ovat ottaneet valikoimiinsa paikallisten pientuottajien herkkuja. Torit ovat niin ikään hyviä paikkoja paikallisten ruoka-aarteiden maisteluun.

Karjalanpiirakka maistuu aina

Karjalaisista herkuista kaikkien tunnetuin on karjalanpiirakka – eikä suotta. Se maistuu eväänä, juhlatarjottavana ja aterian lisukkeena. Reilu sipaisu munavoita tuoreen piirakan päälle kruunaa suupalan!

KARJALANPIIRAKAT JA MUNAVOI

AINEKSET

Taikina 2 dl kylmää vettä
1 tl suolaa
2,5 dl ruisjauhoja
2,5 dl vehnäjauhoja
25 g voita

Täyte 4 dl vettä
4 dl puuroriisiä
17 – 18 dl täysmaitoa
1 tl suolaa

Voiteluun 75 g voita
2 dl vettä

Munavoi 6 keitettyä munaa
1/4 tl suolaa
100 g voita

VALMISTUSOHJE

  1. Kaada riisi kiehuvaan veteen ja keitä kunnes vesi on imeytynyt. Lisää maitoa pienissä erissä ja alenna lämpöä kun puuro alkaa kiehua. Keitä vajaan tunnin verran sekoittaen puuroa tasavälein. Kun puuro on kypsä, lisää suola ja jäähdytä se.
  2. Munavoin tekemisessä hienonna ensin jäähtyneet kananmunat ja lisää ne huoneenlämpöiseen voihin. Mausta suolalla ja sekoita tasaiseksi.
  3. Aloita taikinan valmistus sekoittamalla kaikki ainekset veteen, mutta lisää viimeiseksi joukkoon sulatettu voi. Kauli taikina litteäksi 0,5–1 cm paksuiseksi levyksi ja juomalasin avulla leikkaa taikinasta ympyröitä. Toista prosessi kunnes taikina on loppunut. Kauli ympyröistä piirakkapulikalla ohuita kuoria, joihin annostele puuroa noin 1–2 rkl. Levitä puuro tasaiseksi kuorien keskelle, taivuta reunat päälle ja rypytä. Paista 275–300 asteessa noin 10–12 min kunnes kypsiä. Voitele valmiit piirakat voi-vesiseoksella. Nauti munavoin kanssa.

Teksti: Iiris Lagus

Lähteet: ruokatieto.fi (myös karjalanpiirakoiden resepti) ja Ulla Liukkonen, Karjalan Keittiömestarit.

Karjalan keittiömestarit

Etelä-Karjalan ravintoloita