Logo 59 Jäätaide on ihastuttanut Imatralla ja Lappeenrannassa

Kuva: Leena Hinkkanen

Vaikka talvi on ollut melko leuto ja vähäluminen, Etelä-Karjalassa on saatu aikaan hienoa taidetta jäästä.

Vuoksen kalastuspuistossa Imatralla on ihastuttanut tammi-helmikuussa konserttisarja, jossa kuunneltiin jäästä tehdyillä soittimilla esitettyä musiikkia iglussa. Jäämestari Juuso Partasen rakentamat marimbat, didgeridoot, udu-rummut, kanteleet ja kitarat soivat SounDome-yhtyeen taitavien muusikoiden käsissä kuulaasti. Yleisö löysi kahdeksan konsertin sarjan hienosti ja samoin teki media. Tapahtumat näkyivät myös valtakunnan mediassa ja keikkapyyntöjä alkoi sadella ulkomaita myöten. http://yle.fi/uutiset/3-9423413

Lappeenrannassa puolestaan Linnoituksen valaistut jääveistokset houkuttelivat katselijoita ilta toisensa jälkeen niin kauan kuin pakkasta riitti pitämään ne kunnossa. Lappeenrannan kuvataidekoulun oppilaat valmistivat veistokset Linnoituksen Sydäntalvi -tapahtumaan, jota vietettiin 4.2. Tapahtuma oli osa virallista Suomi 100 -ohjelmaa.

Iglukonserttien ja jääveistosten tapaiset ideat ja niiden ketterät toteutukset ovat esimerkki siitä, miten luovuudella, osaamisella ja joustavalla yhteistyöllä saadaan aikaan näkyvyyttä ja luodaan positiivista ilmapiiriä talviseen maakuntaan.