Logo 60 Aivokii sata lasta

Kuvassa etualalla Leena ja Riikka Hakuli. Taustalla suksivat Jaana ja Tanja Sinkko. Kuva: Kaija Lankia.

Lemin Papinhiihtoihin on lähes poikkeuksetta osallistunut ainaskii sata – tai lemiläisittäin aivokii sata – lasta, joskus jopa yli 200. Nuorisoseurantalo Tapiolan pihapiirissä on kisapäivänä iloinen tohina, sillä paikalla on aina runsaasti yleisöä. Rovasti Niilo Katteluksen alulle saattamissa kilpailuissa ladulle lähtevät perheen pienimmät 11-vuotiaisiin asti. Tapahtuman suola ja yleisön ehdoton suosikki on alle viisivuotiaiden mutasarja, jossa hiihtomatka on 200 metriä. Nuorimmat suksijat osaavat hädin tuskin kävellä. Parin sadan metrin hiihtovaelluksessa saattaa vierähtää puolikin tuntia, mutta mutasarjassa ja pienimpien kilpasarjassa jokainen maaliin asti jaksanut saa sijoituksesta ja käytetystä ajasta riippumatta palkinnoksi lusikan. Isoimpien sarjoissa palkitaan kymmen parasta.

Perttu Pokkinen hiihtelee hyväntuulisena. Kuva: Minna Lehikoinen

Ensimmäiset Papinhiihdot käytiin Lemin seurakuntatalon maastossa vuonna 1951. Säät ovat suosineet kilpailujärjestäjiä, sillä suksille on päästy joka vuosi. Tänä vuonna kilpailupäivä oli 25. helmikuuta, jolloin hiihdettiin 67. Papinhiihdot.  Tapahtuman järjestäjinä ovat Lemin seurakunta, Lemin Eskot, Nuorisoseura, MLL, Lemin vapaa-aikatoimi ja lukuisat talkoolaiset. Nykyisen ohjeistuksen mukaan kisaan saavat osallistua lemiläiset lapset, entisten lemiläisten lapset, kesäasukkaiden lapset ja jopa lemiläisiksi aikovien lapset – siis melkein kuka tahansa, sillä kaikkihan nyt lemiläisiksi haluavat.