Logo 68 Karjalaisuudesta irtoaa tuoteideoita

 

Imatralainen Virkkukoukkunen muuttaa kotikaupungissaan uusiin tiloihin ja Lappeenrannassa on edelleen avoinna joulua silmälläpitäen avattu pop up -puoti. Virkkukoukkusen tuotteita voi ostaa lisäksi nettikaupasta ja eripuolilta Suomea jälleenmyyjiltä. Eivätpä kaikki myyjät edes välttämättä tiedä tuotteensa imatralaista ja karjalaista alkuperää. Ehkä se kertoo positiivisesti ja iloisesti elämän sattumuksiin suhtautuvan karjalaisuuden kiinnostavan ympäri Suomen. Kukapa ei uskoisi, että ”positiivisille ihmisille tapahtuu positiivisia asioita”. Virkkukokkusen ”äidin” Tiina Kärkkään karjalaisuus kukkii sanoina ja piirroksina.

Samanlaisia arjen iloja voi ammentaa myös lappeenrantalaisen Iderin tuotteista. Kettunen ja Karhunen seikkailevat monenlaisissa paikoissa, joista osa on tunnistettavasti eteläkarjalaisia. Hyvän mielen oivallukset ja tempaukset yhdistettynä luojansa, Heli Pukin siveltimenjälkeen kiinnostavat ostajia sekä omalla puodilla että jälleenmyyjien hyllyillä kautta Suomen-niemen. Karjalaisuudesta irtoaa monenlaisia tuoteideoita ja samalla, kun ne leviävät, leviää myös karjalaisuuden ilo ja riemu. Tämä on todellista karjalaisuusmarkkinointia ja -innovointia, jota toivottavasti tulee koko ajan lisää. Kyllä tänne meille mahtuu väkeä pysyvästi ja pistäytymään!