Logo 75 Kesäloma pyörähti käyntiin lasten ja nuorten kesäleireillä

Etelä-Karjalassa järjestetään useita erilaisia kesäleirejä, joilla osalla on jo pitkät perinteet. Kesäkuun alussa muun muassa Lappeenrannan kuvataidekoulu ja Etelä-Karjalan liikunta- ja urheilu ry järjestivät omat kesäleirinsä lapsille ja nuorille.

Lappeenrannan kuvataidekoulun järjestämä viikon mittainen Majaleiri tarjosi kaikille 7–11 -vuotiaille lapsille virikkeellistä ja elämyksellistä toimintaa sekä arkkitehtuuri- ja ympäristökasvatusta. Tänä vuonna kesäleirin teemana oli arkkitehtuuri ja nimensä mukaisesti keskeisenä aiheena oli majojen rakentaminen. Leirin tavoitteena oli vahvistaa lasten luontosuhdetta leikin, yhteistoiminnan ja vuorovaikutuksen välityksellä. Kuvalliseen ja kolmiulotteiseen taidetyöskentelyyn sisältyi myös perinteistä piirtämistä ja maalausta.

Lappeenrannan kuvataidekoulua ylläpitää Lappeenrannan Taideyhdistys ry. Kuvataidekoulu järjestää lakisääteistä laajan oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta kuvataiteessa 3–20 -vuotiaille lapsille ja nuorille sekä aikuisille. Taiteen perusopetuksen lisäksi koulu järjestää kursseja, työpajoja ja kesäleirejä omarahoitteisesti.

Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry:n järjestämälle lasten kesäliikuntaleirille osallistui 320 lasta ja 80 ohjaajaa. Ohjaajina toimivat urheiluseurojen ohjaajat sekä opiskelijoita Tanhuvaaran urheiluopistolta sekä Saimaan ammattikorkeakoulusta. Leiriläiset olivat iältään 6–14 -vuotiaita. Leiri jakautui sporttileiriin, lajileireihin sekä päiväleiriin. Sporttileirin lajit vaihtelevat vuosittain ja tänä vuonna lajeina olivat pariakrobatia, metsäleikit, pesäpallo, jalkapallo, karate, liikuntamaa, polttopallo, keilailu ja uinti. Lajileirejä oli viisi: akrobatia, golf, kalastus, koiraleiri ja ratsastus. Päiväleirille osallistui 70 lasta ja sen ohjelmassa olivat liikuntamaa, pihaleikit, pesäpallo, yleisurheilu, keilailu, polttopallo, intiaaniseikkailu, karate ja uinti.

Sportti- ja lajileirit huipentuivat perjantaina leiriolympialaisiin, jossa vierailivat IPV:n edustusjoukkueen kapteeni Miikka Matikka ja yksi Etelä-Karjalan tammikuun urheilugaalassa nimetyistä urheilijalegendoista, eli vuonna 1971 maan parhaaksi pesäpalloilijaksi valittu kaksinkertainen Suomen mestari Ilpo Kytösalmi. Suomi 100 -juhlavuotta tuotiin näin esille kansallispelimme pesäpallon kautta. Lisäksi leiripaidat olivat sinivalkoiset ja Suomen lipulla koristellut. Seuraava Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry:n järjestämä leiri on 28.2.–2.3.2018.