Logo 101 Seppeletalkoot saivat eteläkarjalaiset liikkeelle

Eri puolilla Suomea sidottiin loppusyksyn aikana havuseppeleitä, jotka itsenäisyyspäivän seutuun laskettiin sankarihaudoille.

Alkuperäinen idea havuseppeleiden sitomiseen tuli hämeenlinnalaiselta Esa Jaatiselta. Hänen ideastaan syntyi aloite, jota toteutettiin syksyn aikana koko Suomen laajuudelta. Seppeleitä tarvittiin koko maahaan noin 95 000 kappaletta. Eteläkarjalaiset lähtivät myös innolla mukaan urakkaan. Urakka ei ollut helppo, koska Etelä-Karjalassa on lähes 4 800 sankarihautaa.

Seppeletalkoita järjestettiin useiden eri tahojen toimesta. Esimerkiksi Maanpuolustusnaiset ja sotilaskotisisaret järjestivät suuret seppeletalkoot Lappeenrannan yliopistolla, jossa valmistui vajaa 250 seppelettä ja Saimaan Pallo sekä Liiga-SaiPa järjestivät talkoot Lappeenrannan jäähallilla. Lisäksi monet muut yhdistykset ja yritykset ympäri maakuntaa järjestivät talkoita. Talkoita järjestettiin myös kouluilla ja nuoret ottivat seppeletalkoot innolla vastaan. Eteläkarjalaiset kukkakaupat olivat vahvasti mukana talkoissa sekä tarjoamassa työtiloja ja opastusta havuseppeleiden tekoon. Tarvikkeet seppeleitä varten tulivat lahjoituksina.

Seppeleitä valmistui jopa yli sankarihaudoille tarvittava määrä. Sankarihaudoilta ylijääneet seppeleet vietiin hautausmaille, josta omaiset saivat viedä niitä veteraanien haudoille. Seppeletalkoot ovat osoitus yhdessä tekemisestä sekä vapaaehtoisuudesta hyvän ja arvostetun asian puolesta. Etelä-Karjalassa haasteeseen tartuttiin poikkeuksellisella tarmolla ja talkoot pullistelivat väkeä. Koko yhteinen projekti sinetöitiin itsenäisyyspäivänä tai itsenäisyyspäivän aattona, kun havuseppeleet laskettiin sankarihaudoille koko maakunnassa.