Valikko Sulje

Kaaripallo

Lentopallon pelaajia ulkona illan hämärässä.

Talvisodan aattona, kesällä 1938, Muukonsaaressa järjestettiin suuri partio-tapahtuma. Tilaisuuden virallisena järjestäjätahona oli partiolippukunta Vuoksen Veikot, mutta merkittävänä taustavoimana toimi alueen rakennuskantaa omistanut Enso Gutzeit. Tapahtumaan saapui vieraaksi Ruotsin tuolloinen partioylijohtaja prinssi Folke Bernadotte. Ohjelmassa oli muun muassa aiemmin Joutsenossa tuntemattoman pelin, lentopallon peluuta.

Minulle sanottiin, että sinulla kun on tuollaiset kourat kuin lapiot, saat tulla mukaan peliin. Mitään muuta ei kerrottu, ei pelistä, eikä pelaajista. Arvelin, että sanojat tuntien eivät itsekään tienneet asiasta sen enempää.

En kehdannut ruveta asiasta haastamaan. Varsinkin, kun mukaan oli pyydetty myös siskon ylkä, jolla oli aina vähän koppava ilme naamalla. Kuvitteli itsestään enemmän kuin mitä oli.

Tämä tapahtui varmaan kuukautta ennen peliä. Aika pian kylillä jo kerrottiin, että isoja on tapahtumassa. Muukonsaareen oli tulossa porukkaa vähän niin mahdottomasti. Kohta Enson herrat saapastelivat rantoja koluten ja Veikkojen äkäinen puheenjohtaja kulki kuin kuriiri pitkin kylän raittia. Että tuota sinne ja tätä tänne, eikä sitten mitään hölmöilyä. Joku tiesi varmasti, että itse Ruotsin kuningas on karauttamassa ratsullaan paikalle.

Ei se kuitenkaan mikään kuningas ollut, prinssi, mikä lie. Mutta aikamoinen sirkus siitä syntyi. Oli jos jonkinsortin häärääjää, isompaa ja pienempää porukkaa, lippua ja lappua, ukkoa, akkaa ja tyhjäntoimittajaa. Vähän jo etukäteen harjoiteltiin kummaa peliä, jossa nahkaista palloa ei saanut potkia vaan lyödä ilmassa notkolla roikkuvan verkon ylitse. Kutsuivat sitä kaaripalloksi. Ylkä oli tärkeätä äijää. Oli tietävinään, miten peliä pelattiin, mutta se mitään tiennyt. Sen pää oli aina ollut tyhjä ko Löyskä kukkaro.

Siinä pian jo aloiteltiin. Hanhenmarssia mentiin, komeat olivat puitteet, kun joukot askelsivat ryhdikkäinä ja yhteen asuun puettuina. Liput liehuivat ja puheita pidettiin. Kohta mekin saimme merkin. Kohotin pallon ilmaan ja iskin siihen nyrkillä. Nahka läsähti ja pallo lensi kuin ammus ylkän pään sivuitse niin, että tämän korvat vain lepattivat. Katsoi minuun pahan näköisesti. Minä en ollut sitä näkevinään.

Seuraavana talvena sen pään ohitse lenteli hieman pahempaa jälkeä tekeviä kuulia. Niitäkin väisteli. Kaaripallosta tuli sille sitten elämänmittainen harrastus.

Teksti: Pekka Vartiainen
Kuvat: Unsplash, Ben Turnbull
Sijainti kartalla

Kirjoitus ja kuvat ovat osa Rural Explorer -hankkeessa tehtyä Tarinajoki-kirjaa, johon on koottu Kaakkois-Suomen maaseudun matkailuyritysten käyttöön alueen historiaan ja nykypäivään liittyviä kiinnostavia ja yllättäviä tarinoita sekä yhdistetty niihin paikkatietoa.