Etelä-Karjalan liittoEtelä-Karjalan pyöräilyn teemareitit valmiina käyttöön

Etelä-Karjalan pyöräilyn teemareitit valmiina käyttöön

,

 (Tiedote 4.7.2018)

Etelä-Karjalan liiton hankkeessa on suunniteltu 15 eripituista teemallista pyöräilyreittiä Etelä-Karjalan maakunnan alueella. Reitit innostavat ja ohjaavat alueen asukkaita pyöräilemään ja tutustumaan omaan maakuntaan, mutta tarjoavat myös matkailijoille mukavaa toimintaa. Reittejä on Imatran ja Lappeenrannan kaupunkien alueella tunnin pyöräilylenkistä alkaen, toki aikaa saa menemään enemmänkin kun pysähtyy tutustumaan nähtävyyksiin ja viipyy museoissa, tai vaikkapa kahvi- tai lounastauolle pidemmäksikin aikaa. Pyöräilyn teemareiteille lähtevien toivotaankin varaavan aikaa myös kohteille.

Etelä-Karjalan liitto sai pyöräreittien suunnitteluun rahoituksen Kaakkois-Suomen ELY-keskukselta Maaseudun kehittämisohjelmasta. Reittien suunnittelua tehtiin mm. työpajoissa Imatralla ja Lappeenrannassa, karttatyöstä vastasi FCG.

Teereitit on ajettavissa seuraamalla reittiä mobiililaitteelta. Tällä hankerahoituksella ei ollut mahdollisuutta pystyttää opasteita, mutta hankkeessa suunniteltiin opastaulumalli ja paikat tauluille kaikkiin kuntiin. Opasteiden ja opastustaulujen toteuttamiseen on tarkoitus hakea myöhemmin investointirahoitusta. Teemareittihankkeen jatkoksi on myös käynnistynyt maastopyöräreittien suunnitteluhanke.

Pyöräilyreittien esittelyvideo

[iframe src=”https://www.youtube.com/embed/IxYGD4jhYkk” width=”560″ height=”315″]
Videon toteutus: AVP media.

Blogiteksti ja kuvia pyöräreitistä Saimaan kanavan suluille (2.8.2018).

Reittien esittelyt ja mobiililaitteelle ladattavat sovellukset löytyvät osoitteesta www.outdoorsfinland.com

Suora valinta Etelä-Karjalan pyöräilyreitteihin

Reitit näkyvät myös kansainvälisessä OutdoorActivematkailuportaalissa

Lisäksi reitit on päivitetty Etelä-Karjalan maakuntaportaaliin

ja retkikartta.fi-palveluun

Reiteille on luotu myös Google-kartta.  

Google kartalle on myös merkitty reitin varrella olevia nähtävyyksiä sekä palveluita, joita pyöräilijät voivat käyttää hyväkseen  (esimerkiksi Sarviniemen ja Kyläniemen välinen lauttayhteys).

Lisätietoja Etelä-Karjalan liitosta, suunnittelujohtaja Marjo Walleniukselta, [email protected], puh: 040 8240 915 

ja Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiöltä Hanna Ollikaiselta, [email protected], puh: 040 823 5105.

 Teemareitit

Lappeenranta ja ympäristö

Saimaan kanavan reitti Nuijamaalle 50 km

Länsi-Saimaan linnoituskierros 155 k m

Taipalsaaren maisemareitti 40 /50 km

Saimaan kanavan sulkureitti 25 km

Lappeenrannan kaupunkikierros 11 km

Suoluonto ja kalkkikierros 25 km

Imatra ja ympäristö

Neljän saaren reitti 55 km

Vuoksen reitti 12 km

Imatran arkkitehtuuri- ja nähtävyyskierros 37 km

Lappeenranta-Imatra

Kyläniemen kierros 170 km

Lappeenranta-Imatra rajalla 103 km

Luumäki-Lemi-Savitaipale

Salpalinja- ja spektroliittireitti 75 km

Makumatkareitti 85 km

Parikkala

Lintuinmaan reitti 93 km

Rautaesirippureitti Imatralta Parikkalaan 80 / 163 km