Valikko Sulje

Etelä-Karjalan maakuntavaltuusto valitsi uudeksi maakuntajohtajaksi Satu Sikasen

Lappeenrannassa 8.6. 2020 kokoontunut Etelä-Karjalan maakuntavaltuusto valitsi uudeksi maakuntajohtajaksi Etelä-Karjalan liiton aluekehitysjohtaja Satu Sikasen yksimielisesti. Liiton nykyinen maakuntajohtaja Matti Viialainen jää eläkkeelle 1.9.2020. Maakuntavaltuusto myönsi hänelle eron maakuntajohtajan virasta.

Maakuntajohtajan valinta oli lopulta yksimielinen. Sikasen taakse asettuivat kaikki valtuustoryhmät.

Maakuntavaltuuston puheenjohtaja Ari Torniainen kiitti puheessaan eron saanutta maakuntajohtaja Matti Viialaista ja onnitteli valittua uutta maakuntajohtaja Satu Sikasta. Molemmat saivat Torniaiselta symbolisena eleenä lahjaksi suuret saappaat, sillä niitä maakuntajohtajan tehtävässä tarvitaan – suuria saappaita.

Satu Sikasen vahvuuksiksi nähtiin aluekehitystyön ja Etelä-Karjalan maakunnan vahva tuntemus.  Sikanen on vuosien mittaan toiminut mm. maakuntajohtajan varahenkilönä ja CBC-rajaohjelman v.t. ohjelmajohtajana. Liitossa hän on ollut töissä jo 11 vuoden ajan.

Syksyllä eläkkeelle jäävä maakuntajohtaja Viialainen kertasi liiton mittavaa työkenttää esitellessään vuoden 2019 tilinpäätöstä.

Seitsemän vuoden aikana, jotka maakuntajohtaja Viialainen on ollut virassaan, on Etelä-Karjalan edunvalvontahankkeita saatu etenemään hyvin:  VT-6 perusparannus, Luumäki-Imatra kaksoisraiteen kehittäminen, Imatran rajanylityspaikan raideyhteyden kehittäminen, Saimaan kanavan sulkujen pidentäminen, Kutilan kanavan suunnitelmat, Sarviniemen vuokraus virkistysaluesäätiölle, Hiitolanjoen voimaloiden hankinta Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiölle, pyöräilymatkailureitistön kehittäminen, Viialainen kertasi hankkeiden listaa.  

”Tämä seitsemän vuotta on ollut elämäni parasta työaikaa. Asia, missä Etelä-Karjala on vahva, on se joukkuepeli, mikä täällä on. Meillä on kuntien yhteistyö ja maakuntahallituksessa kansanedustajat, jotka hoitavat asioita eteenpäin. Ilman tätä hyvää yhteistyötä edunvalvonnan tulos ei olisi yhtä hyvä. Tässä hommassa ei tunteja lasketa. ”

”Ainoa mikä harmittaa, kun tulin seitsemän vuotta sitten valintakokoukseen veneellä, olisi ollut mukava tehdä nyt samoin. Tänään oli sen verran sateista ettei se onnistunut. Mutta ehkä siitä veneestä jää vana jälkeen, jota seuraajan on hyvä kulkea,” Viialainen sanoi valtuutetuille.”

Maakuntajohtajan virkaan valittu Satu Sikanen on 42-vuotias, koulutustaustaltaan yhteiskuntatieteilijä. Hän asuu perheineen Lappeenrannassa. Valintaprosessin aikana hänen edukseen nousivat vahva aluekehityksen osaaminen sekä monipuoliset tehtävät, joita hän on vuosikymmenen mittaan hoitanut Etelä-Karjalan liitossa.

Lue erillinen tiedote Satu Sikasen ajatuksista maakuntajohtajan tehtävistä.

Lisätietoja: Maakuntavaltuuston puheenjohtaja Ari Torniainen,
ari.torniainen@eduskunta.fi, p: +358 400 852 887