Etelä-Karjalan liittoItä- ja Pohjois-Suomen maakunnat haluavat Suomen EU-rahoitussaannon maksimointia

Itä- ja Pohjois-Suomen maakunnat haluavat Suomen EU-rahoitussaannon maksimointia

( Tiedote muokattu Itä- ja Pohjois-Suomen huippukokoustiedotteen pohjalta 3.9.2018)

Itä- ja Pohjois-Suomen erityishaasteet olivat esillä elokuun lopulla pidetyssä maakuntien huippukokouksessa Lapissa. Maakuntien näkemys on, että Suomen hallituksen tulee Euroopan unionin tulevasta budjetista neuvotellessaan huomioida Itä- ja Pohjois-Suomen erityishaasteet sekä liittymissopimuksen mukaiset periaatteet. Suomen pitää myös tavoitella maamme aiemmin ottaman kannan mukaisesti koheesiopolitiikan rahoitussaannon maksimointia ja jatkuvuutta.

Itä- ja Pohjois-Suomessa on paljon osaamista, joka tuo lisäarvoa koko Euroopalle. Haastavassa ympäristössä toimimiselle sekä ilmastonmuutoksen huomioivalle olosuhdeosaamiselle on tarvetta globaalisti. Esimerkiksi luonnonvarojen kestävässä käytössä, ICT:n hyödyntämisessä kaikilla toimialoilla sekä yhteisten matkailun vahvuuksien kokoamisessa hyödytään alueellisten klustereiden verkostoitumisesta sekä yhteisen osaamispääoman hyödyntämisestä. Nämä mahdollisuudet tulee ottaa huomioon myös tulevassa koheesiopolitiikassa.

Itä- ja Pohjois-Suomen maakunnat ottavat kantaa ajankohtaisiin alueen maakuntia yhdistäviin aiheisiin vuosittaisessa huippukokouksessaan. Tänä vuonna Itä- ja Pohjois-Suomen huippukokous järjestettiin Lapissa. Kokouksessa käytyyn keskusteluun pystyy tutustumaan myös Twitterissä tunnuksella #iphuippu. Vuonna 2019 Itä- ja Pohjois-Suomen alueen huippukokouksen isäntänä toimii Pohjois-Savo.

Elinkeinojen murros huippukokouksen keskusteluissa

Useat Itä- ja Pohjois-Suomen maakunnat ovat olleet mukana Euroopan komission elinkeinojen murrokseen vastaavassa pilottihankkeessa. Hankkeessa on saatu  maakuntiin Euroopan komission asiantuntija-apua (muun muassa OECD) maakuntien yhteisten tavoitteiden löytämiseksi.

Alueiden yhteistyö on tulevaisuudessa entistä tärkeämpää, koska muuttuvan elinkeinoelämän myötä tulevat haasteet ovat rakenteeltaan sellaisia, joiden ratkaiseminen yksin ei ole mahdollista. Yhteistyön kautta voidaan hyödyntää maakunta- ja maarajat ylittäviä EU-rahoitteisia projekteja.

Yhteistyöllä voidaan myös vaikuttaa tulevaan EU-rahoitukseen ja elinkeinopolitiikkaan EU:ssa. Seuraavan seitsemän vuoden (2021-2027) rahoitusohjelmien valmistelu Suomessa pyörähtää käyntiin todenteolla tänä syksynä.

Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntiin kuuluu Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Kainuu, Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala ja Etelä-Karjala.