(Ympäristöpäällikkö Matti Vaittisen blogikirjoitus 9.8.2018)
Kuluvana ennätyksellisen helteisenä kesänä myös eteläkarjalaiset ovat viettäneet poikkeuksellisen paljon aikaa maakuntamme lukuisissa vesistöissä. Lämmin vesi houkuttelee uimaan, veneilemään, kalastamaan ja muutoinkin ilakoimaan veden äärellä. Tämän suoranaisen etuoikeuden ehdottomana edellytyksenä on puhdas ja hyvinvoiva vesistö sekä sitä ympäröivä valuma-alue. Mitä kuuluu Etelä-Karjalan vesistöille? Kurkistetaan pinnan alle.
Luonnollisesti ensimmäisenä mieleen nousee Saimaa, joka on yksi eteläkarjalaisen identiteetin vahvoista tukipilareista. Eteläisen Suur-Saimaan selkävedet ovat olleet jo pitkään joko hyvässä tai erinomaisessa tilassa. Tätä voidaan pitää varsin merkittävänä saavutuksena, sijaitseehan Etelä-Saimaan rantamilla niin ikään yksi Etelä-Karjalan tukipilari, mittava metsäklusteri. Kun alueen tehdasintegraatit ottivat 90-luvun alkupuoliskolla käyttöön biologiset jätevedenpuhdistamot, muuttui Etelä-Saimaan ja Vuoksen vedenlaatu dramaattisesti parempaan. Saimaan positiivinen vaikutus eteläkarjalaisten viihtyvyyteen ja maakunnan vetovoimaan onkin mittaamattoman suuri.
Lappeenrannan edustalta pohjoiseen avautuva Pien-Saimaa on huomattavasti Suur-Saimaata rehevämpi vesialue, ja näin ollen on sinilevä ollut turhankin tuttu näky. Joskaan sinilevien vakavia massakukintoja ei ole tavattu vuosiin, josta suuri kiitos kuuluu pitkäjänteiselle vesiensuojelutyölle. Yksistään kosteikkoja ja laskeutusaltaita on rakennettu Pien-Saimaan valuma-alueelle jo yli sata, joiden lisäksi erityismaininnan ansaitsee Kivisalmen pumppaamo.
Pumppaamo kierrättää Vehkasalonselän vettä läntiselle Pien-Saimaalle kymmenen kuution sekuntinopeudella. Pumppaamon käynnistymisen jälkeen Piiluvan- ja Sunisenselällä ei ole esiintynyt alusveden happikatoja, levien määrää rajoittava fosforipitoisuus on laskenut eikä mittavia sinileväkukintoja ole enää havaittu. Ei myöskään nyt poikkeuksellisena hellekesänä. Vastaavia pumppaamoratkaisuja on kaavailtu suunnittelun alla olevan Kutilan kanavan yhteyteen. Näiden pumppaamojen tavoitteena on saada Pien-Saimaan ongelmallisin alue, Maavesi, parempaan tilaan.
Saimaan lisäksi Etelä-Karjalasta löytyy lukuisa joukko poikkeuksellisen upeita järviä. Muiden muassa Hiitolanjoen latvoilta löytyvä Torsa, joka tarjoaa hommansa osaavalle kalamiehelle milloin tahansa muikkuja kotitarpeiksi. Kuolimo, Kivijärvi, Immalanjärvi, Nurmijärvi, Simpelejärvi… Lista on lähes loputon.
Etelä-Karjalan erikoisuutena ovat myös monet rajajoet, merkittävimpinä Suomen suurin joki Vuoksi, sekä maamme ainoan luonnonvaraisen järvilohikannan kotijoki, Hiitolanjoki. Hiitolanjoella on tehty pitkäjänteistä työtä vaellusreitin avaamiseksi aina Laatokalta latvavesille, yksi joen kolmesta nousuesteestä onkin pian poistumassa.
Tärkeitä ovat myös Viipurinlahteen laskevat pienimuotoisemmat rajajoet, joissa lähes jokaisessa elää geneettisesti alkuperäinen mereen vaeltava taimenkanta, toistaiseksi valitettavasti lähinnä valtakuntien rajan itäpuolella. Poikkeuksena Mustajoki, jota voidaan pitää Kaakkois-Suomen meritaimenen geenipankkina.
Vesistä puhuttaessa ei sovi unohtaa pinnanalaisia, toisinaan yläpuoleisiakin, eläjiä. Saimaannorppa on levinnyt ilahduttavasti vuosi vuodelta lähemmäs Saimaan eteläisimpiä rantoja, joskin laajaa suojelutyötä tarvitaan tulevaisuudessakin.
Mikäli vesieliöiden tilaa tarkastellaan geneettisen monimuotoisuuden pohjalta, on Saimaan lohi norppaa pahemmassa jamassa. Saimaan järvilohikanta on ollut vuosikymmeniä viljelykierron varassa ja heikoimpina vuosina viljelykannan perustana olevien emokalojen määrät ovat jääneet vain muutamiin yksilöihin, eli lohikannan geneettinen muuntelu on varsin vähäistä. Myös Kuolimon nieriä ja Etelä-Saimaan järviharjus vaativat erityishuomiota muun muassa kalastusta järjestettäessä. Kalojen suojelu on noussut koko maan mittakaavassa ennennäkemättömään suosioon, uusia kampanjoita ja projekteja putkahtelee kiitettävää tahtia, esimerkkinä mainittakoon Keskon ja WWF:n Kalapolut-kampanja.
Etelä-Karjalassa on toki kalojen eteen tehty hartiavoimin työtä jo pitkään ennen tätä tervetullutta uutta ”buumia”. Virtavesiä on kunnostettu, kalojen vaellusesteitä poistettu ja vesiensuojeluun panostettu. Edelläkäyntiä ja uusinajattelua edustaa Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja Imatran kaupungin yhteistuumin toteuttama Imatran Kaupunkipuro, jonka Vuoksen taimen on ottanut omakseen.
Lohikaloista puhuttaessa yleisimmin tulee mieleen Lappi, mutta moniko tietää, että Etelä-Karjalassa voidaan tämänkin asian tiimoilta röyhistää rintaa? Meiltä löytyvät luonnonvaraisina järvilohi, taimen, nieriä, harjus ja satunnaisena vieraana myös merilohi. Toki myös siika ja muikkukin. Lieneekö vastaavaa lajikattausta Etelä-Karjalan lisäksi muualla kuin Lapin maakunnassa? Tätä voimavaraa ja resurssia tuleekin vaalia erityisellä herkkyydellä.
Jotta Etelä-Karjalan poikkeuksellisen hienot vedet ja kalavarat säilyvät jälkipolvillemme, muutoinkin kuin muistelmissa ja kalajutuissa, on niiden eteen tehtävä päättäväisesti töitä. Tähän maakuntamme on varsin vahvasti sitoutunut. Etelä-Karjalan maakuntaohjelman kehittämistavoitteisiin kuuluu vesistöjen tilan parantaminen ennaltaehkäisevästi. Siten, että vesistöt huomioidaan kaikessa toiminnassa aina kaavoituksesta ja maankäytöstä yritystoimintaan, metsänhoitoon, maanviljelyyn sekä virkistystoimintaan.
Nautitaan siis tästä etuoikeudestamme, vastuullisesti.
Matti Vaittinen, ympäristöpäällikkö