Valikko Sulje

Nuorten digitukea tehdään tutuksi ympäri Suomea – diginatiivius on harha

Tyttö istuu sängyllä ja katsoo kännykkää.

Digituki kuuluu kaikille –  myös nuorille. Tämä on pääviesti some-kampanjassa, joka on parhaillaan käynnissä kymmenen eri maakunnan alueella. Vaikka nuoret kasvavat niin sanotusti älylaitteet käsissä, sähköisten asiointipalveluiden ja tietotekniikan tunteminen ei silti ole automaattista.

Lauantaina 5. kesäkuuta käynnistyneessä viestintäkampanjassa levitetään digitukiaiheisia videoita nuorten seuraamiin kanaviin ja kerrotaan, mistä nuoret voivat saada digineuvontaa kullakin alueella. Viestintäkampanja koostuu kuudesta videosta, joissa esiintyy Rare Median työntekijöitä ja nuoria somevaikuttajia: Rodanny KennahCarola HakolaAndreas Tolonen. Kampanjaa levittävät digitukiverkoston toimijat ja kumppanit ympäri Suomen. Tavoitteena on lisätä digituen tunnettuutta nuorten keskuudessa hyödyntäen erityisesti Instagram-, TikTok-, Youtube- ja Facebook-kanavia. 

Videot ilmestyvät kesäkuun kolmen ensimmäisen viikon aikana, minkä jälkeen niitä on mahdollista jakaa eteenpäin. Kaksi ensimmäistä videota on nähtävissä muun muassa Etelä-Karjalan YouTube-kanavalla: Rare Median video sekä Rodanny Kennahin video.

Digitukijat eri puolilla maata auttavat nuoria hoitamaan asioita verkossa. Tukea voi saada muun muassa opintotukeen, kesätöihin, verkkopankkiin tai verokorttiin liittyvissä asioissa. Apua on tarjolla lähitukena esimerkiksi kirjastoissa, Ohjaamoissa ja nuorisotaloissa, mutta myös verkossa chattien ja eri toimijoiden somekanavien kautta. 

Lue lisää nuorten digituesta osoitteesta https://dvv.fi/nuortendigituki

#nuortendigituki,  DigiKuuluuKaikille, #Digituki, #DigitukiKuuluuNuorille

Lisätietoja: viestintäasiantuntija Virve Lindström, virve.lindstrom@ekarjala.fi, p. 040 823 4229