Etelä-Karjalan liittoSaimaan kanavan sulkujen pidentäminen toteutuu

Saimaan kanavan sulkujen pidentäminen toteutuu

,
Laiva ajaa Saimaan kanavan rautatiesillan alitse.

Hallitus sopi asiasta budjettiriihessä

Hallituksen budjettiriihessä on päätetty myöntää € 90 M Saimaan kanavan sulkujen pidennyshankkeeseen, josta valmistelutyölle vuonna 2021 on merkitty 1,5 M€.

Tällä aikataululla naviSaimaa olettaa sulkuremontin olevan valmis kesällä 2024. Tarkempia tietoja saatavissa Väyläviraston ja LVM:n tulevista tiedotteista.

Saimaan alueen neljä maakuntaa, Etelä-Karjala, Pohjois-Karjala ja Etelä-Savo sekä Pohjois-Savo toteuttavat parhaillaan NaviSaimaa -yhteishanketta, jolla kehitetään sisävesiliikennettä Saimaan kanavalla ja syväväylällä.

NaviSaimaa hanke on edistänyt erityisesti Saimaan kanavan sulkujen sulkuremonttia. Sulkujen remontoinnin on todettu tukevan hallituksen ilmasto-, työllisyys- ja elinvoimatavoitteiden saavuttamista Itä-Suomessa. Siten hanke sopi hyvin budjettineuvotteluissa esillä olleeseen Suomen hiilineutraaliustavoitteeseen. Sulkujen pidentämisellä tuettaisiin myös EU:n Green Deal -ohjelman toteutumista Suomessa.

Päätös edistää konkreettisesti myös hallituksen tavoitetta lisätä työllisyyttä sekä maakuntien elinvoimaa. Väylävirasto on arvioinut, että hankkeen kotimainen työllisyysvaikutus on noin 2 000 henkilötyövuotta. Suluista kolme on Suomen puolella ja viisi vuokra-alueella. Säännöksistä johtuen vuokra-alueella voi käyttää vain työvoimaa, jolla on Suomen passi.

Saimaan kanava ja syväväylä ovat tärkeä osa koko itäisen Suomen liikenneverkkoa. Yhdistäessään Saimaan ja Itämeren se on myös osa kansainvälistä meriliikennettä. Väylä kuuluu myös EU:n laajuiseen TEN-T-verkkoon. Kanavan vuokrasopimus Venäjän kanssa jatkuu vuoteen 2062.

Saimaan alueella liikennöivien varustamoiden käyttämät alukset ovat nykyään jo pääosin poistoiässä. Päätöstä sulkujen pidennyksestä kiirehtii myös se, että kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n painolastivesisopimus astuu kokonaisuudessaan voimaan syksyllä 2024, minkä vuoksi nykyistä Saimaalla liikennöivää kalustoa pitää uusia. Uhkana on ollut, että Saimaan kanavan ja sen kautta Saimaan syväväylän liikenne supistuu jyrkästi, jos sulkuja ei remontoida.

Saimaalla liikennettä harjoittavat tärkeimmät varustamot ovatkin ilmoittaneet valmiudestaan investoida uuteen kalustoon, kun päätös kanavan sulkujen pidentämisestä tehdään ajoissa. Uusissa laivoissa voidaan tällöin ottaa käyttöön myös ekologisempia käyttövoimaratkaisuja, kuten LNG- tai sähkömoottoreita.

Lisätietoja: naviSaimaan projektijohtaja Antti Vehviläinen, +358 40 6672 423, [email protected]