Valikko Sulje

Saimaannorpan suojelijat julistivat pesärauhan alkaneeksi – mukana muun muassa maakuntajohtaja Satu Sikanen

Saimaan norppa lepää kivellä.

(WWF-tiedotteesta lyhennetty tiedote, 16.2.2021)

Joukko saimaannorpan suojeluun osallistuvia ja sen suojelun tärkeäksi kokevia henkilöitä on julistanut saimaannorpan pesärauhan alkaneeksi Saimaan rannoilla 16. helmikuuta 2021. Pesärauhan julistus on ympäristöjärjestö WWF:n vuonna 1993 aloittama perinne. Apukinoksia saimaannorpan pesintää varten tänä vuonna kolattiin 71 kappaletta.

Saimaannorppa synnyttää poikasensa lumikinokseen kaivamaansa pesään helmi-maaliskuussa. Pesä suojaa kuuttia pedoilta ja viimalta, mutta ihmisen aiheuttama häiriö voi olla sille uhka. WWF:n vuosittain järjestämän saimaannorpan pesärauhan julistuksen tarkoituksena on kehottaa ihmisiä välttämään kaikkea liikkumista Saimaalla luotojen ja saarien lähellä.

”Erityisesti moottorikelkkailu ja mönkijällä ajo voivat ajaa emon ja kuutin pesän suojasta veteen, jolloin pieni poikanen kylmettyy herkästi. Siksi pesärauhan julistus on tärkeä osa saimaannorpan suojelua”, kertoo WWF:n aluevastaava Ismo Marttinen.

Tänä vuonna julistuksen lukivat etäyhteyksien kautta Saimaan alueen vaikuttajat, tunnetut Saimaan seudun asukkaat sekä saimaannorpan suojeluun omistautuneet henkilöt. Yksi pesärauhan julistajista on Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Satu Sikanen.

Muita vuoden 2021 pesärauhan julistajia ovat ympäristöministeri Krista Mikkonen, Savonlinnan Kellarpellon koulun nelosluokkalaiset, Saimaan alueella mökkeilevät WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder sekä suojelujohtaja Jari Luukkonen, WWF:n aluevastaava Ismo Marttinen, Saimaa-ilmiön hankejohtaja Sari Kaasinen, Saimaan norppaklubin Päivi Paavilainen, Itä-Suomen yliopiston saimaannorppatutkimusryhmän tutkija Mervi Kunnasranta, norppaturvalliseen kalastukseen erikoistunut Juha Taskinen, Pullervo-kirjan tekijä Pinja Meretoja, yrittäjä Saimi Hoyer sekä artisti Hanna Pakarinen.

Odotukset pesinnän onnistumiselle ovat hyvät

Saimaannorppakanta on kasvanut hitaasti viime vuosikymmeninä. Karkean arvion mukaan norppia on tällä hetkellä 430 yksilöä. Oikea talvi kinoksineen Saimaalla edistää onnistunutta pesintää.  ”Odotusarvot pesinnän onnistumiselle ovat siksi hyvät, vaikka aluekohtaiset erot pesintäkinosten suhteen ovatkin suuret. Karkeasti yleistäen eteläisellä Saimaalla on paremmat luonnonkinokset kuin pohjoisempana”, WWF:n aluevastaava Ismo Marttinen toteaa.

Metsähallituksen johdolla norpille on saatu kolattua noin 71 apukinosta, ja Saimaalle on viety noin 10 keinopesää. WWF:n vastuualueella eteläisellä Saimaalla luonnollisia kinoksia oli tarpeeksi, eikä siellä apukinosten kolaamiselle ollut tarvetta.

Saimaannorpan pesärauhan julistus

Saimaannorppa kaipaa rauhaa. Joulukuussa jäähän hengitysaukko. Tammikuussa kinokseen lumipesä. Helmikuussa Nestorinpäivänä pesään poikanen. Tuuli ja tuisku, kylmä ja pedot eivät pääse lumipesän suojiin. Ainoa uhka on ajattelemattomuus. Se voi tehdä sukupuutosta totta. Norppajäillä jättäkäämme rantakinokset rauhaan, kuuteille kodiksi, emoille imetyspesiksi. Norppa säikkyy ääntämme, ei tiedä vapaa-ajan kiireistämme. Jo sen ymmärrämme, rauha norpillemme. Suojassa lumipesissään jatkakoot norpat arvoistaan elämää. Näillä sanoilla julistan Saimaan rannalla saimaannorppien pesimärauhan alkaneeksi tänä jääkautena. Eläkää ja lisääntykää rauhassa.