Etelä-Karjalan liittoTaipalsaaren Sarviniemessä tapahtuu – virkistyspalveluiden ensimmäisen vaiheen toteutus alkanut

Taipalsaaren Sarviniemessä tapahtuu – virkistyspalveluiden ensimmäisen vaiheen toteutus alkanut

(Tiedote 25.9.2018)

Suuren Sarviniemen sarven kärjessä kiteytyy Saimaan syntyhistoria. Sen geologiset muodostumat ovat muotoutuneet viimeisen jääkauden aikana ja sen jälkeen. Saimaan geologinen historia on ainutlaatuinen niin Suomessa kuin maailmalla.

Kuva arkkitehti Jenni Salomaan diplomityöstä

Sarviniemessä kolahtaa kuokka maahan nyt syyskuun lopulla ja ensimmäiset uudet rakennukset ja rakenteet toteutetaan Sarviniemen virkistyspalvelujen kehittämiseksi. Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiöltä saatu avustus mahdollistaa tämän tärkeän rakennushankkeen, jota Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö toteuttaa Metsähallitukselta vuokraamallaan Sarviniemen alueella.

Aalto Yliopiston arkkitehtiopiskelija Jenni Salomaa ja maisema-arkkitehtiopiskelija Tuuli Salovuori Otaniemestä tekivät lopputyönään Sarviniemen toimintojen- ja rakennusten arkkitehtisuunnittelun sekä maisemansuunnitelman. Taipalsaaren kunta on myöntänyt toimenpideluvan 1. vaiheeseen ja rakentajaksi valittiin Rakennus- Nopsa Oy. Nyt toteutetaan kehittämisen ensimmäinen vaihe, joka käsittää pysäköintialueen, käymälän, näyttelykatoksen ja kulkuväylän näiden välillä.

 Pysäköintialue on suunniteltu inva-pysäköinniksi ja venetrailereille. Taipalsaaren kunta vastaa tämän pysäköintialueen toteuttamisesta. Pysäköintialueen läheisyyteen on suunniteltu esteetön kaksipaikkainen käymälä, jonka yhteydessä on jätekatos.  

 

Näyttely-infokatos

Pukukopiksi alun perin suunniteltu katos hyödynnetään ensi vaiheessa Saimaa Geoparkin opastusta varten. Myöhemmin, kun isommat katokset toteutuvat, tämä muutetaan pukukoppikäyttöön.

 Kulkukäytävä

Esteetön puinen kulkukäytävä toteutetaan käymälän ja infokatoksen välille. Tässä saadaan testattua puusillan ratkaisu ja toimivuus käytössä.

Nuotiopaikat ja -katokset olivat yksi kyselyiden suosituimmista aktiviteeteistä, joita virkistysalueen käyttäjät toivoivat alueelle.

Kuva: Alueen toimintojen suunnittelua maisema-arkkitehti Tuuli Salovuoren työstä. Osa ehdotuksista on sijoitettu Virkistysaluesäätiön vuokraaman alueen ulkopuolelle, joten niiden toteuttamisesta on neuvoteltava Metsähallituksen ja Puolustusvoimien kanssa.

Sarviniemessä syysretkipäivä

Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö järjestää Sarviniemessä syysretkipäivän ja avajaistapahtuman, kun uuden rakennukset ovat käyttövalmiit.

Alueen kehittäminen jatkuu, kun suunnitelman isommille rakennuksille haetaan rakennuslupia ja rahoitusta. Nopeimmillaan rakentaminen jatkuu jo ensi vuonna.

  • Kokonaisuuteen kuuluu lisäksi katettu ruokailu- ja tulentekopaikka sekä suurempi infokatos ja toinen käymälä.
  • Alueen käymäläkapasiteetti kolminkertaistuu sijoittamalla kaksipaikkainen käymälä kummankin saapumissuunnan viereen sekä venesatamaan. Pysäköintialueita on suunnitelmassa merkitty kolmelle alueelle, nyt toteutuvan alueen lisäksi saapumisen vieressä ja venesataman pysäköintialue.
  • Puusta rakennettuja kulkuväyliä toteutetaan lisää, jolloin toteutuu esteetön pääsy kivikkoiseen Suuren Sarviniemen kärkeen asti.
  • Suunnitelmissa on myös uusi sauna purettavan saunan tilalle, rakennukseen sisältyy myös monitoimitila.
  • Tulentekopaikkoja on alueella ennestään kaksi. Toinen pohjoisrannalla lähellä Suuren Sarviniemen kärkeä sekä toinen uimarannan pohjoispäädyssä. Katoksettomia tulentekopaikkoja voidaan lisätä eri käyttäjäryhmiä varten tarpeen mukaan.

Lisätietoja: Etelä-Karjalan liiton aluesuunnittelujohtaja Marjo Wallenius, p:040 824 0915
Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön toiminnanjohtaja Hanna Ollikainen, p: [email protected]
040-823 5105