Etelä-Karjalan liittoUusinajattelua maakunnan taksipalveluissa

Uusinajattelua maakunnan taksipalveluissa

(Liikenteessä-blogi, 3.12.2019)

Taksi Saimaan toimitusjohtaja Jyrki Sivonen kävi keskustelemassa Etelä-Karjalan liitossa maakunnan liikennepalvelujen kehittämisestä. Jyrki kertoi useista kehittämisideoista, jotka eivät ole jäämässä pelkiksi ideoiksi, vaan toteutuvat käytännössä jo lähikuukausien aikana.

Ensimmäisenä on lähdössä liikkeelle Taksi Saimaan Tiketti-palvelu. Palvelun ideana on, että maakunnassa – ja myös maakunnan ulkopuolella – liikkuvat taksit kuljettavat paluukyydeissä alle 20 kg:n pienpaketteja yrityksille, jottei yritysten työntekijöiden tarvitse käyttää arvokasta työaikaa liikkumiseen. Tavoitteena on, että klo 8-16 välillä tehdyt tilaukset kuljetetaan saman päivän aikana tilaajalle.

Pakettipalvelu mahdollistaa sen, että yrityksissä tavaran hakemiseen käytettävä aika voidaan käyttää varsinaiseen työhön. Lisäksi yrityksiltä säästyy polttoaine- ja autonkäyttökustannukset. Taksien tyhjiä paluukyytejä hyödyntämällä voidaan vähentää liikkumista, mikä on Suomen ensimmäisessä Hinku-maakunnassa myös erittäin tärkeä näkökulma.

Taksi Saimaassa kehitetään Jyrkin johdolla myös muita ideoita, joista tulevat hyötymään mm. Skinnarilassa sijaitsevat opiskelijat sekä ikäihmiset. Maakunnassa, jossa väestön keski-ikä nousee koko ajan ja jossa toisaalta toivotaan opiskelijoiden jäävän maakuntaan valmistumisensa jälkeen, molempi uusi palvelu on erittäin tervetullut uudistus. Näistä palveluista kerromme lisää vuoden 2020 alussa.

Maakunnan liikenneasioita on hyvä kehittää innovatiivisten yhteistyökumppanien kanssa. Jyrki täyttää erinomaisesti Etelä-Karjalan lanseeraaman uusinajattelijan vaatimukset: hän on rohkea kyseenalaistaja, joka ei odota valmista, vaan etsii ratkaisuja ja toteuttaa niitä yhdessä toisten kanssa.

Liikenneasiantuntija Sonja Tynkkynen