EN RU

Syty Saimaa-ilmiölle -tapahtumassa Lappeenrannassa 23.1. jaetuissa tunnustuksissa Saimaa on vahvasti läsnä

syty-saimaa-ilmiölle--tapahtumassa-lappeenrannassa-23.1.-jaetuissa-tunnustuksissa-saimaa-on-vahvasti-läsnä

Syty Saimaa-ilmiölle -tapahtumassa Lappeenrannassa 23.1. jaetuissa tunnustuksissa Saimaa on vahvasti läsnä

Saimaa-ilmiön hengessä jaetaan tunnustuksia erityisen merkittävästä toiminnasta Itä-Suomen alueen taiteen, kulttuurin, elinvoiman ja yhteishengen edistäjille. Nimitys annetaan ainutlaatuisille ja ilmiömäisille henkilöille tai yhteisöille. Ensimmäiset tunnustukset jaettiin 1.7.2019 Savonlinnassa järjestetyllä mediaristeilyllä. Ilmiömäisten joukko kasvaa kulttuuripääkaupunkihankkeen aikana monipuoliseksi ja monikasvoiseksi joukoksi järvisuomalaisia. Viimeisimmät Ilmiömäiset tunnustukset jaettiin tammikuussa Imatralla Virkkukoukkuselle, Imatranajolle, Imatran Inkereille ja Big Band Campille.

Ilmiömäisiä tekijöitä Saimaalta

Vili Kaijansinkko
Saimaalla purjehtimisen aloittanut Vili Kaijansinkko on vesillä liikkumisen ammattilainen. Hän toimii Suomen Purjehdus ja Veneily Ry:n valmennuspäällikkönä. Kaijansinkon oma urheilu-ura on vienyt hänet toistuvasti palkintopallille: menestystä on purjehduksessa sekä kotimaasta että kansainvälisiltä vesiltä. Vili Kaijansinkon myötä ilmiömäisten joukkoon nousevat Saimaan lukuisat veneilyseurat, jotka nostavat esille veneilytaitoja ja tukevat veneilyharrastusta.

Mikko Nikkinen
Saimaa on tullut valokuvaaja Mikko Nikkiselle tutuksi jo lapsena. Nikkinen on Saimaan mies eli saimaalainen, jolle järviluonto ja järvielämäntapa ovat osa minuutta sekä jokapäiväinen ilo ympäri vuoden. Nikkisen Saimaa-kuvat kertovat pienten hetkien onnesta. Nikkinen työskentelee kuva- ja videosisältöjen parissa sekä on toteuttanut Saimaa-teemaisia kirjoja. Nikkinen toteaa että, kun on kerran Saimaa-junaan hypännyt, siitä ei halua pois, koska Saimaalla on tilaa erilaisille tuntemuksille ja sen opetteleminen on elämänmittainen matka.

Petter Sairanen
Kirjailija Petter Sairanen on tottunut Saimaalla liikkuja. Kesällä hän kulkee kanootilla, talvella pyörällä, suksilla ja luistimilla. Usein eväät löytyvät myös luonnosta; hän on ahkera sienestäjä, marjastaja ja kalastaja. Retkellä saattaa vierähtää pidempikin aika, sillä Saimaa ehtymätön riemun lähde, jonka maailmaan Sairanen on kasvanut pienestä pitäen. Kirjailijan sanoin: ”Luonto on yhtä mysteeriä, samoin ihmisen elämä, joten se on aika hauskaa.”

Lappeenrannan Tanssiteatteri
Lappeenrannan Tanssiteatteri on tanssin, teatterin ja musiikin ammattilaisista koostuva teatteriryhmä, jonka Saimaa-produktio saa ensi-iltansa helmikuussa 2020. Lappeenrannan Tanssiteatterin aiempi Sudenmorsian-produktio oli menestys. Petter Sairasen käsikirjoittama Saimaa on kuohuista ja jylhistä kallioista inspiraationsa ammentava kertomus ihmisten elämästä Saimaan rannoilla vuosituhansien aikana. Teoksessa käsitellään ihmisten suhdetta luontoon ja toisiinsa. Lappeenrannan Tanssiteatteri lisää saimaalaista kulttuuritarjontaa ja syventää tällä ilmiömäisellä produktiolla meidän Saimaa-suhdettamme.

Jani Halme
Parikkalan ja Helsingin Punavuoren välillä sukkuloiva Jani Halme on monipaikkaisuuden puolestapuhuja, toimittaja ja mediapersoona, joka voitti vuonna 2017 Suuren journalistipalkinnon vuoden parhaasta journalistisesta teosta. Palkinto tuli Halmeen tekemästä Kotimaan katsaus -videosarjasta, jossa hän lukee ääneen paikallislehtien kaikkein pienimpiä uutisia. Helsingin Sanomien kysyessä sopivinta henkilöä Saimaan linnaläänin linnanherraksi nousi Jani Halme ansaitulle ykkössijalle.