EN RU

Esimiesvalmennuksen päätösseminaari käänsi katseet tulevaisuuteen

(ESR-hankkeen tiedote 27.3.2019) 

Yhteistyössä on voimaa! –päätösseminaari järjestettiin 22.2.2019 Lappeenrannan Kehruuhuoneella. Tilaisuus oli osa Tuottavuutta ja työhyvinvointia Etelä-Karjalassa- ESR- hankeen esimiesvalmennusta. Seminaariin osallistui esimiesvalmennuksen käyneitä esimiehiä, heidän esimiehiään, hankkeen kohdeorganisaatioiden johtoa sekä HR-henkilöitä. Seminaarin teemana oli Etelä-Karjala tänään ja huomenna johdon ja esimiestyön näkökulmasta.

Panelistit Pentti Itkonen, Kaisa Heino, Erkki Hokkanen ja Aija Tuimala Kehruuhuoneen lavalla.

Hankkeen esimiesten valmennusohjelma koostui kolmesta lähijaksosta ja siihen osallistui puolen vuoden aikana yli 120 esimiestä 9 eri organisaatiosta eli Eksotesta, Etelä-Karjalan pelastustoimesta, Kaakkois-Suomen Ely-keskuksesta, Etelä-Karjalan liitosta, Etelä-Karjalan maaseututoimista, Lappeenrannan ja Imatran ympäristöterveydenhuollosta sekä Parikkalan ja Savitaipaleen lomituspalveluista. Valmennuksen aikana esimiehet tekivät 60 osallistavaa kehittämisprojektia omien alaistensa kanssa, jotka liittyivät konkreettisesti oman työn ja työyhteisön toiminnan kehittämiseen.

Teemoina esimiesvalmennuksessa olivat muutosjohtaminen sekä liiketoimintaosaaminen ja asiakaslähtöisyys esimiesten työkaluina. Valmennuksen palautteissa korostui jaksamisen ja työhyvinvoinnin teemat sekä kollegoilta saatu tuki yli organisaatiorajojen. Asiakaslähtöisyys koettiin suhteellisen tutuksi aihe-alueeksi jo ennestään. Liiketoiminnan ja tuottavuuden miettiminen omassa työssä koettiin vieraammaksi, mutta monet toivoivat siihen lisätyökaluja. Muutosjohtaminen on johtamisen nykytilaa kaikissa organisaatioissa ja etenkin motivaation ylläpito jatkuvissa muutoksissa ja yhdessä tekeminen eri tahojen kanssa olivat asioita, joihin monet toivoivat lisää tukea jatkossakin.

Hankkeen työkierto-pilottiin yli organisaatiorajojen osallistui noin 40 asiantuntijaa. Työkierron on koettu lisänneen omaa osaamista sekä arvostusta kollegojen työtä kohtaan ja madaltaneen kynnystä tehdä yhteistyötä jatkossa yli organisaatiorajojen.

Päätösseminaarin sanoma oli, että työhyvinvointi ja tuottavuus tehdään vain ja ainoastaan ihmisten kautta eli hyvään johtamiseen ja esimiestyön kehittämiseen tarvitaan panostusta jatkossakin.

 Yhteistyössä on voimaa!

Tältä sivulta voit katsoa myös johdon panelistien videohaastattelut ja Tuottavuutta ja työhyvinvointia Etelä-Karjalassa ESR-hankkeen terveiset esimiesvalmennuksen päätösseminaarista.

Kysymyksiin vastaavat Eksoten toimitusjohtaja Pentti Itkonen, Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Erkki Hokkanen, Imatran kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Kaisa Heino ja Etelä-Karjalan maakunta- ja soteuudistuksen muutosjohtaja Aija Tuimala. Loppukommenteissa ovat mukana myös hankkeen muutosvalmentaja ja projektipäällikkö Piia Bräysy sekä Amiedun valmentaja Heli Nikunen.

Katso linkeistä avautuvat videot:

Video 1 Liiketoimintaosaaminen:

Millaista liiketoimintaosaamista ja miksi esimies ja/tai henkilöstö mielestäsi tarvitsee, vaikka toimii ns. perustehtävissä?

Video 2 Asiakaslähtöisyys:

Kuntien ja maakunnan talouskehitys näyttää haastavalta tulevaisuudessa. Mitä asiakaslähtöisyys tarkoittaa esimiesten ja henkilöstön työssä, kun talous on tiukalla ja tiukkenee entisestään?

Video 3 Katseet tulevaisuuteen:

Tuottavuutta ja työhyvinvointia Etelä-Karjalassa ESR-hanke päättyy tähän. Kiitos kaikille osallistujille!