EN RU

Vitkan voima

(Maakuntajohtaja Matti Viialaisen Uusinajattelijat-blogi on ensin julkaistu Savon Sanomissa 23.12.2018)

Mekaniikan peruslakien mukaan hitaus, jota myös inertiaksi, jatkuvuudeksi tai vitkaksi kutsutaan, on kappaleen taipumus jatkaa tasaista liikettään, ellei siihen kohdistu kiihtyvyyttä aiheuttavaa voimaa.

Tämä inertian laki, vitkan voima pohjimmiltaan selittää, miksi on ollut ja on niin vaikeaa ja hidasta uudistaa nykyistä sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntapohjaista järjestelmää.

Helsingin ja viiden muun suurimman kaupungin vastarinta sille, että samalla järkeistettäisiin muukin aluehallinto, jatkuu sekin leppymättömänä.

Menee aivan kalkkiviivoille eli maaliskuun alkupuolelle kunnes eduskunnassa ratkeaa, kumpi perii voiton, muutos vaiko inertia.

Keinoja ajanpeluuseen eduskunnassa näköjään löytyy, jos ja kun puuttuu halua viedä eteenpäin mittavaa lakikokonaisuutta. Ehkä ne EU-äänestyksen aikaiset torkkupeitotkin vielä kaivetaan koipussista.

Maan johtamisen ja päätöksentekokyvyn kannalta olisi – kokemuksesta viisastuneena – syytä vaalien jälkeen katsoa tarkemmin sen perään, johtavatko hallitusohjelman toteuttamisen kannalta tärkeimpiä eduskunnan valiokuntia hallitus- vai oppositiopuolueiden edustajat.

Kuuluu kansanvaltaan, että lakeja arvostellaan ja vastustetaan, mutta jos ajanpeluulla onnistutaan estämään varsinainen päätöksenteko, äänestykset täysistunnossa, tehdään melkoinen karhunpalvelus koko demokraattiselle järjestelmälle ja eduskunnan arvovallalle.

Inertiapuolue laskee sen varaan, että lait hyydytetään kuulemisilla vielä kerran sosiaali- ja terveysvaliokunnassa sitten, kun perustuslakivaliokunta on saanut työnsä valmiiksi.

Samaan aikaan sairaanhoitopiiri toisensa jälkeen tekee isoja alijäämiä kustannusten karatessa palkkamaltista huolimatta. Edelläkävijä Eksotessakin on tästä syystä tehtävä leikkauksia palveluverkkoon.

On hiukan ironista, että uudistus halutaan kaataa siksi, etteivät yksityiset yritykset saisi suurempaa osuutta palvelutuotannossa samalla, kun kunnat koko ajan myyvät sotekiinteistöjään ”terveysjäteille”.

Sen voi toki ymmärtää, että uudistusta vastustetaan ideologisista syistä. Julkista monopolia ei haluta enempää sotessa kuin työnvälityksessäkään avata kilpailulle ja ihmisten omille valinnoille.

Suurin inertiaa aikaansaava voima tulee kuitenkin sieltä missä nykyään päätetään niistä noin 20 miljardista veroeurosta ja 220 000 työpaikasta, jotka sotessa ja muissa maakunnille siirtyvissä tehtävissä ovat.

Sairaanhoitopiireistä, suurista kaupungeista ja Kuntaliitostakin kuuluu vain arvostelevia tai suoraan vastustavia kannanottoja. Ja taustalobbaus on tietysti vielä näkyvääkin aktiivisempaa.

Vaikuttajaviestinnän piilo- mutta tosiasiallinen pääviesti on julkisen monopolin säilyttäminen estämällä hallituksen esittämä palvelujen järjestämisvastuun erottaminen niiden tuotannosta.

Tämänkin voi ymmärtää, sillä kukapa sitä nyt ihan helposti siitä rahasta ja vallasta, jonka nykyjärjestelmä suo ja tuo, luopuisi.

Siksi shampanjat odottavat kylmänä muuallakin kuin pormestari Jan Vapaavuoren työhuoneessa uutista, että saatiinhan se sote ja ne maakunnat sittenkin kuopattua.

Sipilän uudistajahallitus on kiistatta pannut monelta kohtaa jähmeän Suomen liikkeelle. Talous- ja työllisyystilanteen kohenemista ei oppositiokaan voi kiistää.

Mutta vielä on jäljellä se kaikkein suurin ja tärkein, maakunta- ja sote-uudistuksen läpivienti.

Sen myötä myös pitkälti ratkeaa kuinka pysyväksi julkisen talouden tervehtyminen ja työllisyydenkin paraneminen muodostuu.

Kun eduskunta sittenkin viivyttelystä ja vastarinnasta huolimatta hyväksyy uudistuksen päälait ennen vaalikentille kirmaamistaan, maljan voivat nostaa aivan erityisesti kaksi valtion rautaista virkanaista.

Osastopäällikkö Kirsi Varhilaa sosiaali- ja terveysministeriöstä sekä koko uudistushankkeen vetäjää, alivaltiosihteeri Päivi Nergiä on paljolti kiittäminen siitä, että suururakka saadaan sittenkin maaliin.