Muukonsaaren itäpuolella sijaitsevassa Työsaaressa on mökki, joka tunnetaan tänään professori Erik Tawaststjernan kesäasuntona. Vielä kansalaissodan aikana se oli kalastaja Muikun ja hänen perheensä koti. Keväällä 1918, kun jää ja hanki peitti vielä järven selkää, sattui outo tapaus. Kalastajan pienet tyttäret olivat leikkimässä jäällä. Äkkiä jostakin kauempaa kuului pauketta ja kohta tienoon täytti outo rapina. Pieniä, pitkulaisia esineitä tipahteli jään päälle. Hämmästyksestä toivuttuaan tytöt alkoivat kerätä näitä kouriinsa ja juoksivat pian innoissaan näyttämään äidille löytöjään. ”Äiti, äiti! Kato ko myö kerättii taivaast tippuvii lyijykynnii näi paljo!” Säikähtynyt äiti ymmärsi nopeasti, että kynät olivat luoteja. Jostakin mantereelta laukaistut konekiväärien luodit olivat kantaneet Työsaaren tuntumaan. Vielä samana kesänä Muikut myivät mökkinsä von Boehmin aatelissuvulle. Kuvataiteilija Aino von Boehm vietti perheineen useita kesiä saaressa ja maalasi rannoilta avautuvia, värikkäitä ja aurinkoisia maisemia Saimaalle. Musiikkitieteilijä Erik Tawaststjerna meni myöhemmin naimisiin Aino von Boehmin tyttären kanssa ja näin saarimökki päätyi heidän käyttöönsä.
Kyllähän sotaa oli meilläkin ehditty pelätä jo jonkin aikaa. Uutiset raivopäinä toisiaan ampuvista joukoista ja kuiskaten kerrotut veriteot tulivat aika pikaa tutuiksi. Veli kävi veljeä vastaan kuin Raamatun tarinat olisivat todeksi tulleet, eikä vihassa säästelty. Vaikka niinkin syrjässä eleltiin ei näiltä voinut välttyä. Eivät edes meidän pikkuiset.
Olivat parhaimpana talvikevään aamuna lähteneet jäälle leikkimään. Kelkoilla mennä potkivat hirmuista vauhtia niin että saparot vain viipottivat pipon alta ja poskille nousi pakkaspunaa. Itse istuin tuvassa parsimassa, enkä aivan kaikkea silmiini saanut. Mutta kohta ryntäsivät molemmat ovenpielet ryskyen ja saapikkaat tömisten sisälle ja yhteen ääneen selittivät aukinaisin naamoin.
Tovi siinä meni ennen kuin saivat henkeä sen verran että asia kantoi minullekin asti. Kertoivat että olivat kuulleet vastarannalta kummaa pauketta ja kohta oli taivaalta alkanut sataa lyijykynän pätkiä. Avasivat sitten siinä minulle kouransa ja näyttivät löytöjään. Eivät olleet ihan koulussa saatujen veroisia, pieniä ja päästään ummessa.
Kyllä minä tunnistin mitä mukulat lumesta paakkuisissa lapasissaan pitelivät, ja taisin päästää tahattoman ulvahduksen tai kuitenkin äänen, josta pienempi säikähti ja alkoi itkeä. Kyniksi arvelemansa pitkulat tipahtivat kilisten lattialle ja kierivät kohta mikä minnekin, osa kaapin ja pöydän alle vähän kuin olisivat häpeissään kätköön menneet.
Lapset viettivät loppupäivän sisällä ja ukon kanssa aiemmin jo aateltu muutto pois saaresta otti tuulta. Kun kesä sitten saapui Pöömit saivat kauan kärttämänsä maat itselleen.
Teksti: Pekka Vartiainen
Kuvat: Kirsi Pääskyvuori
Sijainti kartalla
Kirjoitus ja kuvat ovat osa Rural Explorer -hankkeessa tehtyä Tarinajoki-kirjaa, johon on koottu Kaakkois-Suomen maaseudun matkailuyritysten käyttöön alueen historiaan ja nykypäivään liittyviä kiinnostavia ja yllättäviä tarinoita sekä yhdistetty niihin paikkatietoa.