Joutsenon Kuurmanpohjassa on ollut pysyvää asutusta jo lähes 10 500 vuotta sitten. Viimeaikaisten kaivausten perusteella on voitu todeta, että muinaisen järven rannalle asettautuneet ihmiset metsästivät ja harjoittivat jopa pienimuotoista kallion louhintaa työvälineiden ja aseiden tykötarpeiksi. On hyvin luultavaa, että heidän seuranaan oli myös koiria.
Järven viilenevä selkä kimmelsi kuun valossa, kun tienoon täytti hitaasti voimistuva ulvonta. Matalalta lähtevä ääni kuulosti hyytävältä. Tuijotimme toisiamme pelokkaina, minä ja Takkutukka. Ääni oli herättänyt meidät, eikä unesta ollut enää tietoakaan.
Joku heitti nuotioon kepakoita, jotka hieman kosteina savuttivat niin, että silmiä alkoi kirvellä. Miehet keräsivät käteensä teräviksi hiottuja keihäitään ja kaikkea mitä löysivät. Hirvennahkaisia viittoja ja jalkojen suojia vedettiin jo esille ja kaikilla oli kova kiire. Susilauman äänet tuntuivat tulevan koko ajan lähemmäksi. Niiden ulvontaan sekoittui kylän koirien haukunta. Aivan kuin olisivat jutelleet keskenään, sudet ja koirat.
Myös tähän asti unessa kyyhöttänyt Piiskahäntä ryhtyi levottomana ynisemään. Silitin ja rauhoittelin sitä, mutta koira ei malttanut pysytellä aloillaan. Se nousi hieman täristen ja varoen tassuilleen ja nosti kuonoaan ilmaa nuuskien. Syvältä sen kurkusta kuului urinaa.
Nyt miehet ryntäsivät varusteineen ulos ja jättivät meidät savun hämärtämään majaan. Seinämistä hohkasi kylmyys, jonka loputtomalta tuntuvat sateet olivat tuoneet mukanaan. Sateet olivat pehmittäneet myös maaston, eikä metsälle ollut asiaa. Ruokavarat alkoivat huveta, mutta jotakin oli sentään vielä: hieman hirvenruhoa ja majavan lihaa. Talveen kohti kääntyvästä, höyryävästä järvestä onnistui joku aina saamaan saaliiksi muutaman kalan.
Piiskahäntä alkoi nuuskia ja kuopia maata ovensuussa. Jotakin oli tapahtumassa. Ulkona ulvonta oli lakannut. Miesten äänet kuuluivat nyt hieman vaimeampina. Olivat edenneet jo louhokselle. Hakivatko sieltä asti vielä kättä pidempää, en tiedä. Mutta nyt kuulin selvästi, että jokin hiipi majanvierustaa. Piiskahäntä alkoi vapista. Sen koko ruumis värähteli kuin taudin kourissa. Otin tiukan otteen sen tummasta turkista ja ajattelin, että irti en päästä, sinua en anna niille enää takaisin. Takkutukka katsoi minuun pelokkain silmin.
Ulkona pehmeä maa litisi hitaasti etenevän olion painosta. Seinämän lävitse kuulin raskaan hengityksen, jossa olin tuntevinani pedon leyhähdyksen. Äkkiä Piiskahäntä tipahti maahan kuin jonkin satuttamana. Heittäydyin sen päälle ja vedin Takkutukan viereeni. Silmät tiukasti kiinni, kasvot koiran turkkiin kätkeytyneenä odotimme ja pelkäsimme pahinta.
Teksti: Pekka Vartiainen
Kuvat: Hiski Hämäläinen
Sijainti kartalla
Kirjoitus ja kuvat ovat osa Rural Explorer -hankkeessa tehtyä Tarinajoki-kirjaa, johon on koottu Kaakkois-Suomen maaseudun matkailuyritysten käyttöön alueen historiaan ja nykypäivään liittyviä kiinnostavia ja yllättäviä tarinoita sekä yhdistetty niihin paikkatietoa.